Siiloista pois

Pirjo Sanaksenaho

Siiloista pois

Pirjo Sanaksenaho on Arkkitehti Pirjo Sanaksenaho on rakennussuunnittelun professori Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitoksella ja sosiaali- ja terveysalan rakentamisen tutkimusinstituutti SOTERA:n johtaja. Lisäksi hän on osakkaana Sanaksenaho Arkkitehdit Oy:ssä yhdessä Matti Sanaksenahon kanssa.

Rakennushankkeissa on yhä enemmän toimijoita ja konsultteja. Pääsuunnittelija, joka useimmiten on arkkitehti, joutuu olemaan kuin DJ, joka soittelee milloin kenenkin levyjä ja yrittää yhdistää nämä soivaksi kokonaisuudeksi.

Opiskellessani arkkitehtuuria Teknillisessä korkeakoulussa 1980-luvun lopulla, arkkitehtiosastolla oltiin hyvin tietoisia oman alan ja osaston ainutlaatuisuudesta insinööriosastojen joukossa. Erottautumisessa oli aavistus ylimielisyyttäkin: ”me ja ne inssit”. Yhteisiä kursseja insinööriopiskelijoiden kanssa ei ollut kielikursseja lukuun ottamatta.

Kun Aalto-yliopisto aloitti toimintansa vuonna 2010 Teknillisen korkeakoulun, Kauppakorkeakoulun ja Taideteollisen korkeakoulun yhdistyessä, vanhoista poteroista oli kaivauduttava ulos. Suomalaisen yliopistouudistuksen kärkihankkeella tavoiteltiin monialaista tiede- ja taideyhteisöä. Vanha osastojako hävisi ja yliopisto jaettiin kuuteen uuteen korkeakouluun. Arkkitehtiosasto siirtyi osaksi Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulua. Arkkitehtikunta oli tuolloin huolissaan, kuinka käy yhteyksiemme rakennusteollisuuteen ja insinööritieteisiin. Kuuden vuoden kokemuksella voin sanoa, että huoli on ollut turha. Yhteyksiä insinööritieteiden korkeakouluun ja muihin yliopiston yksiköihin on vaalittu entistä enemmän. On kehitelty esim. kursseja, joissa ARTSin (taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu) ja ENGin (insinööritieteiden korkeakoulu) opiskelijat tekevät yhteisiä projekteja. Uutena toimintamuotona yliopistossa on perustettu temaattisia, koulurajat ylittäviä toiminta-alustoja, platformeja.

Aalto-yliopistossa on tällä hetkellä neljä toiminta-alustaa, joiden teemat ovat digitalisaatio, energia, ihmislähtöiset elinympäristöt ja terveys ja hyvinvointi. Tulossa ovat vielä globaaliin liiketoimintaan ja yrittäjyyteen sekä materiaaleihin liittyvät platformit. Toiminta-alustojen tavoitteena on edistää monialaista tutkimusta ja opetusta mm. jakamalla apurahoja monialaisten tutkimushankkeiden valmisteluun ja edistämällä opetus- ja tutkimushenkilökunnan liikkuvuutta eri koulujen välillä. Arkkitehtuurin laitoksella on kytköksiä etenkin Living+ -platformiin, joka liittyy ihmislähtöisiin elinympäristöihin, mutta myös muihin teema-alueisiin. Toiminta-alustojen merkitys yhden, yhteisen yliopiston luomisessa ja vanhojen TKK:n, Kauppiksen ja TaiKin jättämisessä historiaan voi olla merkittävä.

Arkkitehdin työ on myös muutoksessa. Rakennushankkeissa on yhä enemmän toimijoita ja konsultteja. Pääsuunnittelija, joka useimmiten on arkkitehti, joutuu olemaan kuin DJ, joka soittelee milloin kenenkin levyjä ja yrittää yhdistää nämä soivaksi kokonaisuudeksi. Tiskijukka-vertaus on alun perin espanjalaisen arkkitehti Juan Herrerosin heittämä luennollaan Otaniemessä. Tässä toimijoiden sekamelskassa vastuu hankkeen kokonaisuuden ymmärtämisestä on edelleen arkkitehdilla. Yhteistyötaidot ja laaja sivistys myös muilta kuin omalta alalta ovat välttämättömiä.

Paluuta arkkitehtien omahyväiseen erottautumiseen ei ole, vaikka monialaisuudesta hyötyykin vasta sitten, kun kullakin osapuolella on riittävän hyvä oman alansa asiantuntemus. Viestinnän professori Anu Kantola kirjoitti taannoin Helsingin Sanomien kolumnissaan laaja-alaisen koulutuksen puolesta: ”Jos yliopistoista toivotaan vetoapua talouteen, lisätkää vapautta ja ihmistieteitä ja kannustakaa kaikkia vinoihin ja vähän outoihin valintoihin. Tarjolla pitäisi olla kaiken maailman kursseja ja kaiken maailman opettajia.” Parhaat ideat syntyvät vuoropuhelussa.

facebooktwittergoogle_pluspinterestlinkedinmail


New Nordic Neighborhoods: pohjoismaista yhteistyötä etsimässä

Inari Virkkala

New Nordic Neighborhoods: pohjoismaista yhteistyötä etsimässä

Arkkitehti Inari Virkkala työskentelee B&M Arkkitehtuuritoimistossa, sekä kuuluu oman toimistonsa Virkkala de Vocht Arkkitehtien kautta arkkitehtikollektiivi Uusi Kaupungin perustajajäseniin. Hän on ollut mukana toteuttamassa rakennusprojekteja Saksassa, Intiassa ja Kambodzassa.

Tanskalaisilla on ainutlaatuinen taito luoda viihtyisiä ja ihmisläheisiä tiloja, Norjalla on vahva osaaminen uusituvasta energiasta ja sen hyödyntämisestä esimerkiksi sähköautoissa, Suomessa osataan luoda äärimmäisen toimivia ja funktionaalisia plaaneja ja ruotsalaiset puolestaan ovat brändäämisen ja markkinnoinnin maailmanmestareita.

Työpaikkani, Arkkitehtuuritoimisto B&M palkittiin marraskuun alussa pohjoismaisen Nordic Built Cities Challengen toisella pääpalkinnolla. Yhdessä Forum Virium Helsingin, muotoilija Päivi Raivion, Setlementtiasuntojen sekä WSP:n Suomen ja Ruotsin toimistojen kanssa laaditussa ehdotuksessa määrittelimme Espoon Keran alueen muutosta viihtyisäksi ja eläväksi, niin kutsutuksi 20-minuutin naapurustoksi. Vuoden kestäneessä pohjoismaisessa kilpailussa jouduimme kiteyttämään niin ehdotukseen, kuin itsellemme, mikä pohjoismaisessa arkkitehti- ja kaupunkisuunnittelussa on arvokasta ja jopa pohjoismaiden ulkopuolelle viemisen arvoista.   keracoopcitywinter_netti

Päädyimme määrittelemään kilpailuehdotuksessa, että arvokkainta on lopulta yhteispohjoismaisten tasa-arvon ihanteiden heijastuminen suunnitteluun: kaupunginosien inhimillinen skaala muodostaa viihtyisiä katu- ja aukiotiloja, asuinrakentamista löytyy kaikille tuloluokille, vähähiilisten liikkumismuotojen käyttö on toimivaa ja houkuttelevaa sekä laadukkaita viher- ja virkistysalueita löytyy riittävästi. Pohjoismaisen ministerineuvoston alla toimivan Nordic Built Cities –ohjelman tavoitteena on nimenomaan löytää rakennusalalta ratkaisuja ja osaamista, jolla olisi relevanssia myös Pohjoismaiden ulkopuolelle vietynä. Kiinnostavasti pohjoismaista kaupunkisuunnittelua sivuaa samoin Sitran juuri julkaisema Nordic Green to Scale –selvitys, johon on puolestaan koottu vientikelpoisia ratkaisuja ilmastonmuutoksen torjuntaan.

Mitä on pohjoismainen rakennusalan vienti?

Nordic Built Cities –kilpailun innoittamana päädyin kaivelemaan Suomen ja muiden pohjoismaiden vientiä tilastojen valossa. Kiitos Tiina Valpolan ja Pia Selroosin, löysin käyttööni SAFAn globaalin kattojärjestön Architects Council of Europen vientitilastoja vuosilta 2013-2014. Oheisessa kaaviossa on vertailtu muutaman Euroopan maan arkkitehtuurisektorien viennistä tulevia tuloja (tumman oranssilla prosentteina), sekä viennistä syntyvää absoluuttista arvoa (vaalean oranssilla miljoonina euroina). kaavio

Karkeasti suomalaisen arkkitehtuurisektorin arvo on noin 150 miljoonaa, josta vuosittain noin 5% syntyy viennistä. Tämä ei prosenttilukuna ole merkittävästi muita maita pienempi, mutta kotimaisen arkkitehtuurimarkkinan arvon ollessa vain noin puolet Tanskan ja Ruotsin arvosta (noin 350 miljoonaa), jää viennistä saatava tulo Suomessa huomattavan pieneksi.

Pohjoismaisesta brändistä vauhtia vientiin

Lähdetään yhdessä korjaamaan asiaa! Seuraavan kolmenkymmenen vuoden aikana maailman kaupunkialueet kasvavat huikealla vauhdilla. YK arvioi, että vuonna 2050 maailman kaupungeissa on 2,5 miljardia uutta asukasta, jotka tarvitsevat asunnot, liikennejärjestelyt ja palvelut mieluiten olemattomilla hiilidoksipäästöillä. Mielestäni tanskalaisilla on ainutlaatuinen taito luoda viihtyisiä ja ihmisläheisiä tiloja, Norjalla on vahva osaaminen uusituvasta energiasta ja sen hyödyntämisestä esimerkiksi sähköautoissa, Suomessa osataan luoda äärimmäisen toimivia ja funktionaalisia plaaneja ja ruotsalaiset puolestaan ovat brändäämisen ja markkinnoinnin maailmanmestareita. Ja kaikille meille on yhteistä iloa modernismin ajan mestarien luomasta maineesta designin edelläkävijöinä. Intiasta asti katsottuna Tanskan ja Suomen erot ovat minimaalisia. Kaikki edustavat samaa, korkeasta elämänlaadusta ja osaamisesta tunnettua brändiä.

Ennen Nordic Built Cities Challengea olemme viritelleet pohjoismaisia yhteistyöverkkoja näyttelyiden kautta esimerkiksi köyhyyden vähentämiseen tähtääviä arkkitehtuuriprojekteja esitelleellä South of North –näyttelyllä, sekä osallistumalla Uusi Kaupunki –kollektiivimme kanssa viime keväänä Romanian Design Weekillä olleeseen Turn to the Better –näyttelyyn, missä esiteltiin innostavia esimerkkejä kaikista pohjoismaista. Tuleekin mieleen heittää ensimmäinen pallo nyt Arkkitehtuurin tiedotuskeskuksen sekä Arkkitehtuurimuseon suuntaan, sillä kahden vuoden päästä on jälleen Suomen vuoro emännöidä pohjoismaista paviljonkia Venetsian biennaalissa. Miten vaikkapa tuo yhteistyö voisi vahvistaa pohjoismaisten arkkitehtien yhteistyötä ja pohjoismaisten kestävien kaupunkisuunnittelun ratkaisujen hyödyntämistä esimerkiksi Aasian ja Afrikan kehittyvissä keskuksissa?

facebooktwittergoogle_pluspinterestlinkedinmail


Prosenttitaide rikastaa rakennettua ympäristöä

Yrjö Suonto

Prosenttitaide rikastaa rakennettua ympäristöä

Kirjoittaja on pitkään omaa arkkitehtitoimistoaan pyörittänyt monipuolinen puuarkkitehtuurin osaaja, joka vastasi Prosentti taiteelle - hankeesta Archinfossa.

Prosenttitaide kertoo myös demokraattisen maan tahdosta ja mahdollisuuksista tuottaa kaikkia kansalaisia tasapuolisesti palvelevaa ympäristökulttuuria.

Rakennetun ympäristön korostaminen taiteen avulla näkyy maamme julkisissa kaupunkitiloissa miljöötä rikastavana ilmiönä. Ympäristötaide on yleisölle ilmaista ja se saavuttaa katsojat luontevasti julkisilla paikoilla ja julkisissa sisätiloissa. Taide luo ympäristöön elämyksellisyyttä visuaalisina kokemuksina. Kulkuväylät, pihat ja kaupunkiaukiot saavat uusia merkityksiä ja muodostuvat alueellisiksi vetovoimatekijöiksi. Taiteen avulla nostetaan rakennetun ympäristön arvoa ja viihtyisyyttä.

Villu Jaanisoon Kuukkeli Kalasatamassa.
Villu Jaanisoon Kuukkeli Kalasatamassa.

Suomessa ympäristötaidetta edistetään monilla paikkakunnilla ns. prosenttiperiaatteella, jossa n. 1-2 % rakennushankkeen kokonaisbudjetista suunnataan taiteeseen. Rinnalle on kehitetty muitakin rahoitusmuotoja, mutta pääperiaatteena on, että ympäristötaidetta syntyy sekä julkisella että yksityisellä rahoituksella. Vuosi 2015 oli prosenttitaiteen teemavuosi ja taiteen edistämiskeskus TAIKE:n ohjelmassa oli ympäristötaiteen hankintamenetelmien kehittäminen. Tavoitteena oli tehdä julkisen taidehankinnan käytännöt luonnolliseksi osaksi rakennussuunnittelua ja uudis- ja korjausrakentamista. Poliittisia päättäjiä, julkishallinnon virkamiehiä, rakennuttajia ja rakennusliikkeiden johtajia sekä rahoittajia haastettiin aloitteelliseen toimintaan rakennettuun ympäristöön sijoitettavien taidehankintojen menetelmien kehittämiseksi. Tavoitteena on ollut juurruttaa prosenttiperiaate osaksi suomalaista rakennuskulttuuria sekä kunnallista päätöksentekoa

Hyviä malleja ympäristötaiteen hankintaan

Kampanjan aikana syntyi hyviä malleja ympäristötaiteen hankintaan ja koosteena niistä julkaistiin kätevä ohjekirja, Prosenttitaiteen käsikirja, jossa on selkeät osat sekä taitelijoille että taiteen tilaajille. Prosenttitaiteen edistämisessä ovat olleet mukana Suomen Taiteilijaseura STS, Teollisuustaiteen liitto Ornamo, Ympäristötaiteen säätiö, Arkkitehtuurin tiedotuskeskus Archinfo ja tämän vuoden alusta myös SAFA. Prosentti taiteelle -hankkeen yhteydessä on toteutettu erityisiä ”Sinustako ympäristötaiteen tekijä”- koulutustilaisuuksia taitelijoille eri puolilla Suomea. Niissä käsitellään rakentamisen käytäntöjä sekä malleja suunnitteluyhteistyöstä ja sopimusmenettelyistä. Taiteen edistämiskeskus on myös suunnannut tukea prosenttitaiteen pilottihankkeisiin, joita toteutetaan yhteensä 11 paikkakunnalla.

Ammatillinen yhteistyö taidehankkeissa

Suomessa prosenttitaidetta tehdään ammattimaisesti. Taiteilija tai työryhmä on taideteoksen keskeinen tekijä ja tekijänoikeuksien omistaja. Taitelija voidaan rakennushankkeeseen liitetyssä taideprojektissa rinnastaa muihin alihankkijoihin. Arkkitehdin tehtävä on pääsuunnittelijana varmistaa taideteoksen suunnitelmien yhteensopivuus hankkeeseen samalla tavalla kuin muiden erikoissuunnitelmien, esim. LVI- ja sähkösuunnitelmien kohdalla. Arkkitehti on taiteilijan lähin yhteistyökumppani sijoitettaessa taidetta rakennuskohteisiin.

Ympäristötaiteen monet muodot

Ympäristötaide esiintyy useimmiten kookkaina teoksina ulkotiloissa ja liikenneympäristöissä, mutta se toimii pienemmässä mittakaavassa myös julkisissa sisätiloissa, mm. kulttuuritalojen, kirjastojen, terveyskeskusten, koulujen ja sairaaloiden aulatiloissa.

Taiteilijat voivat osallistua ympäristötaiteen hankkeisiin omalla luontaisella ilmaisutavallaan, ilmoittautua halukkaiksi taiteen tekijöiksi ja osallistua hankekohtaisiin taidekilpailuihin. Tekijöiltä edellytetään myös selkeitä ohjeita teosten elinkaaren hallitsemiseksi, koska varsinkin ulkotiloihin sijoitettavien teosten huollon ja ylläpidon vaatimukset vaihtelevat.

Johdonmukaisesti toteutettu ja ylläpidetty ympäristötaide on kansakunnalle merkittävä kulttuurinen voimavara. Se kertoo tavoitteellisesta rakennetun ympäristön arvon kohottamisesta ja viihtyisyyden parantamisesta taiteen keinoin.

facebooktwittergoogle_pluspinterestlinkedinmail


Arkkitehtuurikasvatus: opetussuunnitelmien mahdollisuuksia ja haasteita

Eeva Astala

Arkkitehtuurikasvatus: opetussuunnitelmien mahdollisuuksia ja haasteita

Kirjoittaja työskentelee Taiteen edistämiskeskuksella arkkitehtuurin läänintaiteilijana tehtävänään lasten ja nuorten arkkitehtuurikasvatuksen edistäminen valtakunnallisesti.

Rakennetun ympäristön ilmiöitä tulisi tarkastella paitsi kuvataiteen, myös yhteiskuntaopin, maantiedon, psykologian, matematiikan ja usean muun oppiaineen tunneilla. Arkkitehtuuri on loistava oppiainerajat ylittävä monialainen teema valittavaksi opetukseen.

”Kouluissa on kesän aikana tehty vallankumous” otsikoi Helsingin Sanomat 6.8.2016. Perusopetuksen uudet opetussuunnitelmat, OPSit, astuvat voimaan vaiheittain tästä syksystä lähtien. Mitä tämä tarkoittaa kouluissa tapahtuvan arkkitehtuurikasvatuksen kannalta?

Perusopetuksen opetussuunnitelmauudistuksessa on korostettu muun muassa oppimaan oppimista, laaja-alaisuutta ja paikallista pedagogista kehittämistä. OPSin uudistamisen tavoitteena on ollut myös mahdollistaa kiireetön opiskelu ja syventyminen paikallisesti valittuihin teemoihin – valtakunnallista ohjausta sisältöjen määrittelyssä on karsittu: Esimerkiksi kuvataiteessa vielä vuoden 2004 perusopetuksen OPSeissa mainitaan arkkitehtuurin osalta ”luonnon ja rakennetun ympäristön vuorovaikutuksen tarkastelu, rakennusperintö, arkkitehtuurin ilmaisukeinot, tyylipiirteet ja perinteet, tutustuminen suomalaisen arkkitehtuurin edustajiin sekä tilan havainnointiin, suunnitteluun ja rakentamiseen”. Nykyisissä kuvataiteen OPSeissa ohjataan väljästi valitsemaan sisältöjä monipuolisesti rakennetusta ja luonnonympäristöstä. Sanaa arkkitehtuuri ei mainita.

Arkkitehtuuri ylittää oppiainerajat

Arkkitehtuurikasvatuksen kannalta kiinnostavana mahdollisuutena voi nähdä OPSin uudet tuulet, esimerkiksi ilmiöoppimisen. Opetussuunnitelmat vaativat entistä painokkaammin kouluja toteuttamaan monialaisia kokonaisuuksia, jotka ylittävät oppiainerajat. Ajankohtaisia, yhdessä valittuja ilmiöitä tutkitaan taiteen ja tieteen keinoin, samaan aikaan eri näkökulmista.

Arkkitehtuuri on itsessään monialainen aihealue: Rakennetun ympäristön ilmiöitä tulisi tarkastella paitsi kuvataiteen, myös yhteiskuntaopin, maantiedon, psykologian, matematiikan ja usean muun oppiaineen tunneilla. Arkkitehtuuri on loistava oppiainerajat ylittävä monialainen teema valittavaksi opetukseen.

Arkkitehtuurikasvatus – kansalaiskasvatusta?

Uudet perusopetuksen opetussuunnitelmat korostavat aktiiviseen kansalaisuuteen kasvamista. Opetus suuntautuu enenevässä määrin koulumaailman ulkopuolelle. Arkkitehtuurin saralla erilaiset osallistavat projektit tarjoavat lapsille ja nuorille mahdollisuuden tutustua oikeaan ympäristön suunnitteluun ja siihen liittyvään päätöksentekoon.

Arkkitehtuurikasvatus kouluissa voisi tapahtua entistä enemmän yhteistyössä paikallisten arkkitehtien ja kaavoittajien kanssa, osana todellisia projekteja. Kaupungeissa ja kunnissa poikkihallinnollinen yhteistyö kasvatus- ja opetustoimen sekä teknisen toimen kanssa on mahdollisuus vahvistaa arkkitehtuurikasvatusta osana lasten ja nuorten elämää.

 

Lähteet:

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet. 2014. Helsinki: Opetushallitus

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet. 2004. Helsinki: Opetushallitus

Helsingin Sanomat. 6.8.2016. Kouluissa on kesän aikana tehty vallankumous.

facebooktwittergoogle_pluspinterestlinkedinmail


Terveellistä sisäilmaa etsimässä

Tiltu Nurminen

Terveellistä sisäilmaa etsimässä

Kirjoittaja toimii Turku-SAFAn paikallisasiamiehenä ja pitää alaosaston blogia ”Arkkitehtien aatoksia”. Arkkitehtitoimisto Creative Turku –yrityksensä puitteissa hän suunnittelee pientaloja, remontteja ja laajennuksia sekä sisustuksia.

Hapettomissa ja tuulettumattomissa oloissa, kuten muovilla eristetyn seinärakenteen sisällä, mikrobit syövät hapen pois. Syntyy rikkivetyä, joka pystyy kulkeutumaan myös muovin läpi.

Järjestimme Turku-SAFA:n toimesta syyskuun lopulla Terve talo –seminaarin yhdessä Curation ja Rakennusperinteen Ystävien kanssa. Itselleni uusia ajatuksia herätti erityisesti Aalto yliopiston professorin Mirja Salkinoja-Salosen esitys.

Nykyään lähes joka toisessa koulussa, toimistotalossa tai asunnossa on homeongelma – vai onko sittenkään? Kyse ei ole välttämättä vanhoista rakennuksista, vaan viime vuosikymmeninä rakennetuista tai jopa aivan uusista taloista. Sisäilmaongelman syypää ei siis välttämättä olekaan yksin home vaan myrkylliset mikrobit.

Terve talo –seminaarin luennoitsijoita, vasemmalta oikealle: Lauri Leppänen, Erika Sillander, Mirja Salkinoja-Salonen ja Kati Lahtinen.
Terve talo –seminaarin luennoitsijoita, vasemmalta oikealle: Lauri Leppänen, Erika Sillander, Mirja Salkinoja-Salonen ja Kati Lahtinen.

Homeongelma vai mikrobiongelma – vai molemmat?

Mikrobiologian asiantuntijana Salkinoja-Salosen mukaan ihminen on jatkuvasti alttiina erilaisille mikrobeille. Herkimmät kohdat kehossa ovat iho, silmät ja keuhkot.

Hyväkin ulkoilma voi muuttua haitalliseksi, kun se kulkee ilmanvaihtolaitteiston läpi huoneilmaan. Matkan varrella se muuntuu dramaattisesti: siitä katoavat normaalit bakteerit ja kiltit metsähomeet – ja jäljelle jää pelkkiä myrkyntuottajia.

Myös kemikaalit siivousaineissa ja rakennusmateriaaleissa tappavat hyviä mikrobeja. Kaikkein vahvimmat myrkylliset mikrobit säilyvät hengissä ja aiheuttavat ihmiselle haitallisia oireita.

Yksi hankalimmista aineista sisäilmassa rikkivety (H2S)

Sitä ei voi haistaa, mutta se läpäisee solukalvot hetkessä ja sotkee solujen säätelyjärjestelmän. USA:ssa on määritelty enimmäispitoisuusarvot rikkivedylle, mutta Suomessa ei. Kuitenkin matalatkin pitoisuudet altistavat nenä- , silmä- ja neurologisille oireille, kuten levoton nukkuminen ja muistihäiriöt. Oireet voivat jatkua viikkoja altistumisen jälkeen.

Hapettomissa ja tuulettumattomissa oloissa, kuten muovilla eristetyn seinärakenteen sisällä, mikrobit syövät hapen pois. Syntyy rikkivetyä, joka pystyy kulkeutumaan myös muovin läpi.

Joissain rakennusmateriaaleissa kuten kipsilevyssä on paljon myrkyntuottajamikrobeja, jotka lähtevät heti kasvamaan, kun levy kastuu jostain nurkasta tai altistuu vesihöyrylle. Kipsi on kalsiumsulfaattia, jota hapettomissa oloissa viihtyvät mikrobit käyttävät hyväkseen ja tuottavat samalla rikkivetyä.

Sisäilman mikrobit aiheuttavat oksidatiivista stressiä

Salkinoja-Salosen tutkimusten mukaan rakennusmateriaalien ja siivousaineiden biosidit pysäyttävät helposti ihmisen keuhkoputkea suojaavien hienonhienojen “ripsien” toiminnan. Nämä ripset estävät normaalioloissa epäpuhtauksien kulkeutumisen keuhkoihin.

Yksi pahimmista kemikaaleista on kostutinaine Genapol, joka liukenee veteen ja reagoi sen kanssa. Kostutinaineita käytetään sekä pesuaineissa ja maaleissa lisäämään riittoisuutta – että kipsilevyissä ja betonissa nopeuttamaan kuivumista.

Varsinkin kostutuskemikaalien ja homeiden tuottaman myrkyn samanaikainen läsnäolo huoneilmassa on erittäin vaarallista. Kostutinaineet kuljettavat mukanaan ilmassa leijuvien myrkyllisten homeiden itiöitä keuhkoihin.

Yleisellä mielipiteellä voidaan saada  muutoksia aikaan

Ystävien ja tuttavien rajujakin sisäilmaoireita vierestä seuranneena pidän terveellistä sisäilmaa erityisen tärkeänä asiana. Rakennusten käyttäjien ja tilaajien tulee kiinnittää huomiota tähän: Rakennusteollisuudelta pitää vaatia materiaaleja ja rakenteita, jotka ovat turvallisia ja edistävät sisäilman hyvää laatua – ja sisätilojen siivouksessa käyttää vaarattomia pesuaineita!

Voisiko perinteisiä luonnollisia materiaaleja kuten massiivihirttä, savea ja luonnon eristeitä käyttää myös nykyrakentamisessa? Pitäisi unohtaa kiire ja tehdä mieluummin rauhassa turvallisia asuin- ja työympäristöjä. Se maksaisi itsensä takaisin pitkän tähtäimen hyvinä terveysvaikutuksina.

Terve talo –seminaarin esitykset löytyvät videoina tästä linkistä.

facebooktwittergoogle_pluspinterestlinkedinmail


Kohtaamisia Oulussa

Pia Krogius

Kohtaamisia Oulussa

Kirjoittaja on SAFAn Oulun paikallisasiamies.

Muutaman kyselyn perusteella vierailijamäärät toimistossa ylittivät paikoin jopa sadan kävijän rajan. Osa oli järjestänyt tarkkaankin ohjelmoituja esittelyitä, toisissa oli enemmän vapaata seurustelua. Ehkäpä ensi vuonna voitaisiin järjestää arkkitehtuuriesittelyitä toteutuneissakin kohteissa?

Kansainvälistä arkkitehtuurin päivää päästiin ensi kertaa viettämään Oulussakin 3.10. Avoimet ovet –teeman mukaisesti uskaliaat arkkitehtitoimistot avasivat ovensa kaikelle yleisölle. Oulun kokoisessa kaupungissa tapahtuma onnistui järjestäjän näkökulmasta yli odotusten. Oulun arkkitehtitoimistot ovat jokseenkin keskittyneinä keskusta-alueelle, joten tämän kaltainen tapahtuma sopi paikkakunnalle erinomaisesti. Yleisön siirtymisen tapahtumapaikasta toiseen sujui jouhevasti ja vierailun vaikka kaikissa tapahtumissa sai onnistumaan helposti iltapäivän aikana.

Kohtaaminen olikin päivän sana. Opiskelijoille tarjoutui oiva tilaisuus ottaa tuntumaa toimistojen arkitodellisuuteen ja mahdollisiin työolosuhteisiin sekä jättää portfolionsa henkilökohtaisesti paikan päälle. Liikkeellä oli kaupungin opiskelijoiden koko kirjo arkkitehtiopiskelijoista rakennusarkkitehtiopiskelijoihin sekä suuri joukko muuten tapahtumasta kiinnostuneita. Tiedotus onnistui ja näkyvyyttä arkkitehtikunnalle saatiin laajan sanomalehtiartikkelin, some–tiedotuksen ja radioinnin keinoin. Toimistojen lisäksi nähtäville saatiin muutama näyttely sekä lafkan Maanantaimatinean vierailuluento.

Suuri kiitos kuuluu tapahtumaan ovensa avanneille ennakkoluulottomille arkkitehtitoimistolle jotka tempautuivat pikaisellakin aikataululla mukaan. Muutaman kyselyn perusteella vierailijamäärät toimistossa ylittivät paikoin jopa sadan kävijän rajan. Osa oli järjestänyt ennakkoon aikataulutettuja projektiesittelyitä, toisissa oli enemmän vapaata seurustelua. Ehkäpä ensi vuonna voitaisiin järjestää arkkitehtuuriesittelyitä toteutuneissakin kohteissa?

Vientiä Ruotsiin ja Norjaan

Oulussa näyttää arkkitehtuuriin liittyviä tapahtumia järjestettävän tänä syksynä tiiviisti. Heti ensi kuun alussa on ODD (Oulu Design Days) arkkitehtivierailijoineen. Muutama päivä ODD:n jälkeen on vuorossa Arkkitehtiosastolla vietettävä arkkitehtuurin ja kaupunkisuunnittelun päivä. Ensi vuonna SAFAn viettäessä 125 -vuotista taivaltaan toiveena on että nämä tapahtumat ja niiden järjestelyt kohtaisivat hyvissä ajoin. Voimia yhdistämällä on mahdollista saada tapahtumille lisää vaikuttavuutta ja näkyvyyttä.

Seuraava kohtaaminen tapahtuu Ruotsissa, jonne BusinessOulun avustuksella ollaan järjestämässä arkkitehtuurivientimatkaa marraskuun alussa. Tähänastinen toiminta on tapahtunut maantieteellisesti Suomen puolella, tavoitteena on nyt laajentaa se kattamaan Ruotsi ja vielä Norjakin niin että sektori saadaan laajenemaan oleellisesti.

Ensi vuoden puolella toteutuu Pohjoisten paikallisosastojen jo 1980-luvulta lähtöisin oleva Pohjoiskalottisymposium/Nordkalottsymposium (NKS). Vetovastuun tapahtumasta otti tällä kertaa Rovaniemi, jonka Arctic Design Weekin yhteyteen tämänkertainen tapahtuma sijoittuu. Tapahtumaa on suunniteltu yhteistyössä kansainvälisten osallistujatahojen kanssa. Luvassa on kansainvälisiä kohtaamisia pohjoisten arkkitehtien, arkkitehtiopiskelijoiden sekä muotoilijoiden välillä. Tapahtuma tulee ajoittumaan viikolle 8/2017.

Osallistumalla ideointiin, suunnitteluun ja toteuttamiseen on tapahtumista mahdollisuus saada suurin ilo ja hyöty irti –tervetuloa mukaan! Vaalikokous on ovella, kohdataan siellä!

facebooktwittergoogle_pluspinterestlinkedinmail


Työmarkkinaterveisiä TEKistä

Hanna Huotari

Työmarkkinaterveisiä TEKistä

Kirjoittaja on TEKin arkkitehtien työmarkkina-asioista vastaava asiamies ja ollut sopimassa kilpailukykysopimuksen soveltamisesta yksityiselle arkkitehtisuunnittelualalle.

Mikäli työaikaa ei seurata, pidennyksen tekeminen on kyseenalaista ja hankalaa. Jotta työaikaa voisi pidentää, täytyy tietää, miten paljon työtä tehdään ja millä systeemillä työaikaa pidennetään.

Syksy on alkanut ja samoin tiivis keskustelu kesäkuussa neuvotelluista uusista työehtosopimuksista ja niiden soveltamisesta. Arkkitehtiraadin kokouksissakin sopimuksia on ruodittu. TEKin arkkitehtien työmarkkina-asioista vastaavana asiamiehenä olin sopimassa kilpailukykysopimuksen soveltamisesta myös yksityiselle arkkitehtisuunnittelualalle.

Kertauksen vuoksi todettakoon, että keskusjärjestöt pääsivät yksimielisyyteen kilpailukykysopimuksesta helmikuun lopussa 2016 pitkän väännön jälkeen. Kilpailukykysopimuksen toteutuminen oli vaihtoehto pakkolakipaketille, veronkorotuksille ja hallitusohjelmassa mainituille lisäleikkauksille. Sopimuksen pohjalta aloitettiin neuvottelut eri sopimusaloilla ja tuloksiin päästiin kesäkuun alkupuolella. Kilpailukykysopimus kattaa yli 90 % suomalaisista palkansaajista.

Kilpailukykysopimus edellytti, että työaikaa pidennetään 24 tunnilla kalenterivuodessa ansiotasoa muuttamatta. Lisäksi sopimuksessa oli kirjauksia työaikapankkien käyttöönotosta, kriisilausekkeen sisällyttämisestä työehtosopimuksiin ja henkilöstön edustajan aseman parantamisesta. Liittojen tehtäväksi jäi neuvotella kilpailukykysopimuksen asiat sisälle alakohtaisiin työehtosopimuksiin.

Arkkitehtisuunnittelualalla neuvottelut aloitettiin toukokuussa. Neuvottelut keskittyivät pitkälti siihen, miten työnaikaa pidennetään. Pidentäminen tuotti hankaluuksia etenkin tuntipalkkaisten arkkitehtien osalta. Myöskin menettelytavat – kenen kanssa neuvotellaan pidennyksestä ja millä tavalla – tuntuivat hankalalta, koska arkkitehtisuunnittelualalla ei ole kovinkaan monta henkilöstön edustajaa, joilla on mahdollisuus saada koulutusta ja tietoa paikallisen sopimisen malleista.

Neuvottelutulos pähkinänkuoressa

1.1.2017 astuu voimaan 24 tunnin työajan pidennys. Pidennyksestä on ensisijasesti sovittava paikallisesti. Paikallisesti sopiminen tarkoittaa sitä, että pidennyksen tavoista neuvotellaan yrityksen ja luottamushenkilön välillä. Mikäli luottamushenkilöä ei ole valittu, henkilöstö valitsee itselleen edustajan neuvotteluihin.

Neuvotteluja ei siis missään nimessä käydä yksilökohtaisesti eikä muutoksia tehdä työsopimuksiin, vaan henkilöstön yhdessä tulee pähkäillä, miten työaikaa on mahdollista pidentää yritystasolla. Tämän jälkeen tulee valita henkilöstöryhmän edustaja käymään neuvottelut työnantajan kanssa. Edustaja tekee paikallisen sopimuksen työnantajan kanssa työajan pidentämiseksi. Sopimus on hyvä tehdä vuodeksi kerrallaan – näin nähdään, minkälaisia vaikutuksia sovitulla työajan pidentämisellä on, vai onko niitä ylipäänsä. Jos sopimus tehdään toistaiseksi voimassa olevana, se on irtisanottavissa neljän kuukauden irtisanomisajalla

Mikäli työaikaa ei seurata, pidennyksen tekeminen on kyseenalaista ja hankalaa. Jotta työaikaa voisi pidentää, täytyy tietää, miten paljon työtä tehdään ja millä systeemillä työaikaa pidennetään. Vaihtoehtoja sopimiseen on:

  • Sovitaan, että pidennys tehdään liukumajärjestelyn tai työaikapankin puitteissa (käytännössä vähentäen liukumista / työaikapankista 2 tuntia kuukaudessa). Järjestely ei ole mahdollinen, ellei paikallisesti ole sovittu liukuvasta työajasta tai työaikapankista.
  • Sovitaan, että pidennetään viikoittaista työaikaa 30 minuuttia (37,5 tunnista 38 tuntiin). Edellyttää, että on työajan seuranta, jotta tehtävä työaika ja sen lisääminen voidaan todentaa
  • Sopimalla, että pidennys tehdään vapaa-ajalla suoritettavana koulutuksena, kilpailuihin osallistumisena tai muulla vastaavalla vapaa-ajalla suoritettavalla tavalla
  • Sovitaan, ettei pidennystä tehdä lainkaan.
  • Sovitaan talkoolauantaista tai -arkipyhistä, jolloin tehdään töitä ilman korotettua palkkaa. Motivoi huonosti
  • Sovitaan, että 24 tuntia huomioidaan vapaa-aikana matkustamisesta ja sen korvaamisesta.
  • Sovitaan, että 24 tunnin osuus pidätetään esimeriksi lomarahasta.

Lähtökohtaisesti edellä mainitut ovat kustannusvaikutteisia muutoksia, eivätkä ne ole kilpailukykysopimuksen tarkoituksen mukaisia. Mikäli kuitenkin paikallisesti haluttaisiin sopia näin, sille ei ole estettä.

Mikäli jonkun kanssa on sovittu osa-aikatyöstä, pidennys tehdään / kustannusvaikutus lasketaan näissä tapauksissa osa-aikaprosentin suhteessa.

Mikäli sopiminen edellä mainitulla tavalla ei onnistu, työnantajalla on oikeus määrätä pidennys tehtäväksi vuoden ajanjaksolla max. 2 tunnin päivittäisenä työajan pidennyksenä. Tämä edellyttää, että työantaja tekee määrätessään ylimääräistä työtä tehtäväksi työajan käyttösuunnitelman (ns. työvuoroluettelon) ajalle, jolloin ylimääräistä työtä tehdään max. 2 tunnin pätkissä. Tämä on epätoimiva järjestely työssä, jossa itsenäinen ylempi toimihenkilö tietää itse töidensä järjestelyt ja aikataulut.

Sopimus tulee voimaan 1.11.2016 ja on voimassa seuraavat 31.10.2017 saakka.

2017 syksyllä neuvottelemme uudesta työehtosopimuksesta alalle. Vielä on vaikeaa ennakoida, miltä työmarkkinatilanne sillä hetkellä näyttää. Todennäköistä on, että edessä on liittokohtainen neuvottelukierros, joka tarkoittaa sitä, että työehtosopimuksen ehdoista neuvotellaan laajemmassa mittakaavassa, ilman keskusjärjestöjen asettamia raameja. Toisaalta neuvotteluihin voi paljonkin vaikuttaa se, rakentuuko Suomeen – ja millainen – vientivetoinen palkkamalli.

facebooktwittergoogle_pluspinterestlinkedinmail


Modernismi murtuu – jos ei muuten niin purkamalla

Aaro Artto

Modernismi murtuu – jos ei muuten niin purkamalla

Kirjoittaja toimii osakkaana Arkkitehtityöhuone Artto Palo Rossi Tikka -toimistossa.

60- ja 70-luvulla purettiin uusrenessansitaloja ja Jugendia koska väitettiin, että vanhan korjaaminen olisi tullut liian kalliiksi. Vanha oli tehotonta, rumaa ja arvotonta. Nyt uudempaa rakennuskantaa puretaan samoin argumentein.

Helsingin Sanomat uutisoi 16.9 Itäkeskuksen ruosteen puremista teräshäkkyröistä, jotka uhkaavat romahtaa. Itiksen kiinteistöpäällikön mukaan Museoviraston, KSV:n ja Kaupunginmuseon esittämä julkisivujen ja kauppakeskuksen osien suojelu tulee kalliksi veronmaksajille.

ita%cc%88keskus
Itäkeskus. Kuva: Aaro Artto.

80-luvulla rakennetun kauppakeskuksen (Erkki Kairamo/Arkkitehdit Ky) konstruktivistisen arkkitehtuurin osien nimittely kertoo halveksunnasta ja tietämättömyydestä. Voi myös olla, että räväkällä mielipidejournalismilla kalastellaan nettiklikkauksia laskevien levikkien kanssa kamppailevalle lehdelle.

Mitä saadaan puretun tilalle?

Helsingin Haapaniemenkadun virastotalon (Kaj Salenius, 1974) purkutyötä esiteltiin saman päivän Hesarissa. Kasarmitorin kulmalla on ammottava aukko, jonka tilalle nousee uudisrakennus. Valmetin pääkonttori (Toivo Korhonen, 1965) korvataan asunnoilla. Makkaratalo (Viljo Revell ja Heikki Castrén, 1967) kuohittiiin. Teollisuuskadun varrelta on purettu puolet korttelia pankin pääkonttorin tieltä. Onneksi OP-Pohjolan korttelissa vanhaa on osattu myös säilyttää (JKMM, 2015). Kokonaisuus edustaa tämän hetken parasta toimistotaloarkkitehtuuria Suomessa.

haapaniemenkadun-virastotaloa-puretaan
Haapaniemen virastotalo. Kuva: Aaro Artto.

Valitettavasti purkamista ei läheskään aina korvata paremmalla. Kulosaaren puretun kansakoulun (Osmo Lappo 1966) tilalle nousi mitäänsanomaton rakennus. Rakenteellisesti ja kulttuurihistoriallisesti merkittävän vanhan Jäähallin (Jaakko Kontio ja Kalle Räike, 1966) purkamista on väläytelty. Tilalle on luonnosteltu tornirivistöä, jonka rinnalla uusi jäähalli on vain tekosyy hankkeen läpiviemiseksi.

Onneksi makkaratalosta sentään saatiin edes ne rumat rampit pois”

Harjakattoinen 50-luvun modernismi on jo saanut synninpäästön mutta viha tasakattoista modernismia ja Enso-Gutzeitin pääkonttoria (Alvar Aalto, 1962) kohtaan ei ole vieläkään laantunut. Nettifoorumeiden keskustelut paljastavat tietämättömyyttä ja hämmästyttäviä uskomuksia.

Sosiologian apulaisprofessori kutsuu 60- ja 70-luvun hävitettyjen tilalle rakennettuja taloja roskarakennuksiksi ja tietää kertoa, että Itäkeskuksesta voisi tehdä ihan tyylikkään kertaustyylisen kauppakeskuksen melko helposti.

Kunnallispolitiikan vihreä eminenssi taas todistelee, kuinka 60-luvun arkkitehtikunta vihasi vanhaa ja kaunista mutta ihannoi uutta ja rumaa, koska heitä oli niin opetettu.

Arvostukset muuttuvat

60- ja 70-luvulla purettiin uusrenessansitaloja ja Jugendia koska väitettiin, että vanhan korjaaminen olisi tullut liian kalliiksi. Vanha oli tehotonta, rumaa ja arvotonta. Nyt uudempaa rakennuskantaa puretaan samoin argumentein. Kauneusihanteet ja arvostukset vaihtelevat vuosikymmenistä toiseen mutta vanha sääntö pätee: kolmekymppinen rakennus on suurimmassa vaarassa, viisikymppinen alkaa olla turvassa ja satavuotias on jo arvorakennus.

Purkamiselle on vaihtoehtoja

Purkaminen nähdään usein houkuttelevana vaihtoehtona. Modernismi katsoi rohkeasti tulevaisuuteen ja kokeilun ilmapiirissä rakennettiin paljon, nopeasti ja huonostikin. Niin hyvistä kuin huonoista ratkaisuista on syytä oppia, ettei samoja virheitä toistettaisi.

Onneksi vanhoja rakennuksia osataan korjata, muuttaa ja hyödyntää koko ajan paremmin. Vanha rakennuskanta nähdään mahdollisuutena ja rikkautena myös kiinteistönjalostusbisneksessä. Edu Kairamon Itäkeskuksen maamerkki (1987) – Itä-Hesingin symboli – on muutettu äskettäin asuinrakennukseksi. Samaan hienoon kokonaisuuteen kuuluu kauppakeskus, jonka teräsrakenteiden korjauksen luulisi järjestyvän ilman suojelupäätöksiäkin.

facebooktwittergoogle_pluspinterestlinkedinmail


Pitkä tie arkkitehdiksi

Julia Virkkala

Pitkä tie arkkitehdiksi

Kirjoittaja on melkein valmis arkkitehti, joka työskentelee kaavoitusarkkitehtina Imatralla ja aikoo vakaasti valmistua jossain vaiheessa.

Arkkitehdit itse eivät juuri kummeksu pitkää opiskeluaikaa. Valmiit muistavat vielä hyvin oman kokemuksensa ja vielä opiskeluvaiheessa olevat kykenevät samaistumaan tilanteeseen.

Helsingin Sanomat julkaisi 27.8.2016 mielipidekirjoituksen, jossa nimimerkki Te amo avautui puolisonsa lopputyön tekemisen vaikeudesta. Kirjoittajan perheessä lopputyön keskeneräisyys näkyi luonnollisesti perheen sisäisessä dynamiikassa sekä toimeentulossa. Työn hakeminen on haastavaa ilman alan papereita, eikä työttömäksikään voi ilmoittautua menettämättä opiskeluoikeutta. Sittemmin vastineensa alkuperäiseen tekstiin kirjoittivat dosentti Timo Jokela (HS 30.8.2016) ja Elisa Juholin (HS 1.9.2016). Kummankin vastineen pääteesi oli, että lopputyön tekeminen on pohjimmiltaan yksinkertaista, mikäli motivaatiota työn tekemiseksi löytyy ja elämäntilanne mahdollistaa kunnollisen paneutumisen.

Hitaasti kypsyvää porukkaa

Arkkitehtuurin opiskelijoilla on surullisenkuuluisa maine erittäin pitkään yliopistossa viihtyvänä joukkona. Keskimääräinen valmistumisaika on pitkään huidellut 10 vuoden paremmalla puolella, joskin vuonna 2005 voimaantullut opintoajan rajaus hieman kaunisti tilastoa keskimääräisen ajan lyhennyttyä noin 8 vuoteen vuonna 2012. (lähde: Tilastokeskus). Edelleen valmistuminen kuitenkin kestää reilusti tavoiteaikaa kauemmin ja yli kymmenen vuotta opiskellut, lopputyötä vaille valmis arkkitehti on vieläkin varsin tavallinen tapaus.

Toisin kuin Hesarin alkuperäisen mielipidekirjoittajan tapauksessa, arkkitehtiopiskelijoilla on onneksi pääosin melko hyvä työllisyystilanne, vaikka valmistuminen häämöttäisikin jossain sielläpäin. Arkkitehtiopiskelijat pääsevät suureksi osaksi työelämään jo varhaisessa vaiheessa opintojaan, ja opintojen edetessä työnteko luonnollisesti lisääntyy. Tämä tietenkin vaikuttaa loppuvaiheen opintoja viivästyttävästi ja monesti muutama puuttuva kurssi sekä lopputyö jäävät jonnekin taka-alalle määrittelemättömäksi ajaksi. Lisäksi ylipäätään arkkitehdiksi kypsyminen vaatii useamman vuoden työ- sekä elämänkokemusta.

Arkkitehdit itse eivät juuri kummeksu pitkää opiskeluaikaa. Valmiit muistavat vielä hyvin oman kokemuksensa ja vielä opiskeluvaiheessa olevat kykenevät samaistumaan tilanteeseen. Lisäksi alalla ymmärretään se, että työn oppii tekemällä, mikä osaltaan mahdollistaa sen, että työnteon ja opiskelun yhdistäminen sujuu usein erittäin luontevasti. Luonteva yhdistyminen johtaa siihen, että vältetään nimimerkki Te amon tilanne, jossa ollaan ajauduttu pattitilanteeseen: työtä on vaikea löytää valmistumatta, eikä valmistuminen etene väliaikaisista töistä sekä taloudellisista ongelmista johtuvan stressin takia. Mikäli vastaavanlainen asetelma mahdollistettaisiin useammalle alalle, lopputyön via dolorosa kenties kevenisi ainakin hieman?

facebooktwittergoogle_pluspinterestlinkedinmail


Onnellinen kaupunki

Maarit Kaipiainen

Onnellinen kaupunki

Kirjoittaja on Turussa asuva eläkeläisarkkitehti. Hän on SAFAn liittovaltuuston varapuheenjohtaja sekä yhdyskuntasuunnittelun toimikunnan jäsen.

Onnellinen kaupunki -kirjan sanoman voi mielestäni tiivistää tähän ohjeeseen: kun suunnittelet uutta kaupunkitilaa tai kaupunkitilan muutosta, pohdi miten kokisit tilan muiden seurassa. Kaupunki on toinen toistemme kanssa olemista.

Onnellisen kaupungin tunnusmerkkinä on kaupunkilaisten mahdollisuus luontevaan kanssakäymiseen.

Kanadalainen lehtimies Charles Montgomery on julkaissut pari vuotta sitten kirjan Happy City – Transforming Our Lives Through Urban Design. Teosta on luonnehdittu mainioksi opaskirjaksi kaupunkilaisen onnentunteeseen. Kirjoittaja tarkastelee kaupunkisuunnittelun vaikutusta liikkumiseen, käyttäytymiseen ja tunteisiin. Hän esittää, että onnellinen kaupunki, vihreä kaupunki ja vähähiilinen kaupunki ovat sama asia ja että itse kukin voi osallistua sellaisen rakentamiseen.

Montgomery tarkastelee erityisesti kaupungissa liikkumisen ja kaupunkitilassa tapahtuvien kohtaamisten sosiologiaa ja psykologiaa. Esimerkkejä on ympäri maailmaa, ei vain kotikaupungista Vancouverista. Monille suomalaisillekin tuttu tapaus on Kööpenhaminan kävelykatujen verkosto, josta tuli paljon hyödynnetty esikuva. Arkkitehti Jan Gehl ja ympäristöpsykologi Ingrid Gehl viettivät 1960-luvun alussa aikaa Italiassa ja tarkkailivat ihmisten käyttäytymistä perinteisissä kaupunkitiloissa. He alkoivat pohtia, miten ihmisten, ei systeemien, tavoitteet voisivat kohdata myös tanskalaisissa kaupungeissa. Loppu on, kuten sanotaan, historiaa. Gehlien oppeja on sittemmin otettu käyttöön ympäri maailmaa. Montgomery tiivistää jalankulkua ja pyöräilyä tukevien ratkaisujen tarpeen näin: suunnittele kaupunkiympäristö niin, että seurallisuus voi lisääntyä.

Toinen ryhmä esimerkkejä koskee kaupunkiseutujen liikenneratkaisuja. Kirjoittaja kertoo Kolumbian Bogotásta, jossa rakennettiin uusi tyylikäs bussijärjestelmä palvelemaan myös slummeiksi katsottuja kaupunginosia. Busseille annettiin parhaat kaistaetuudet ja pysäkeistä tehtiin komeita. Montgomeryn arvion mukaan ratkaisu onnistui: parhaan katutilan saavat bussit, joissa tila jaetaan; paljon tilaa per henkilö vaativalle autoliikenteelle jää vähemmän katua; veronmaksajien ei tarvitse kustantaa kalliimpaa metrorakentamista eikä lisää moottoriteitä. Kaupunginosien arvostus nousee liikenteen palvelutason kohetessa.

Kirjoittajaa kiinnostaa myös se, miten eri asuinrakennustyypit tukevat tai ehkäisevät asukkaiden luontevaa tutustumista, luottamuksen syntyä ja yhteistoimintaa. Esimerkki Vancouverista: tavanomainen kortteliratkaisu on, että katuja kiertää matalampi rakennusvyöhyke, jossa katutasossa on liiketiloja ja niiden päällä rivitaloasuntoja. Korttelin keskellä on asuintorneja. Montgomeryn tuttava muutti tornitaloon saadakseen hienot näkymät. Sosiaalinen konteksti jätti kuitenkin toivomisen varaa: koskaan ei tiennyt, tuntisiko ketään hississä, koska tornin asukkaita oli paljon. Tuttava muutti alemmaksi rivitaloasuntoon. Liiketilojen yläpuolisella pihakannella kehittyi monenlaista asukkaiden yhteistoimintaa, joka sai heidät juurtumaan.

Onnellinen kaupunki -kirjan sanoman voi mielestäni tiivistää tähän ohjeeseen: kun suunnittelet uutta kaupunkitilaa tai kaupunkitilan muutosta, pohdi miten kokisit tilan muiden seurassa. Kaupunki on toinen toistemme kanssa olemista.

Entisessä kotikaupungissani Helsingissä minua kiinnostaisi nähdä, mikä muuttuisi, jos Pohjoisesplanadin moottoriliikenne lakkaisi. Jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden tila väljenisi. Kahvilat ja ravintolat voisivat laajentaa ulkoalueitaan puistoon asti. Flaneeraus olisi oikein miellyttävää. Tämä olisi Montgomery-tyyppinen parannus Helsingin sydämessä.

Onnellinen kaupunki -kirjan tuoma tunnettuus on rohkaissut Montgomeryn perustamaan konsulttitoimiston, josta voi hankkia kaupunkikehitysneuvontaa (verkko-osoite alla).

 

LÄHDE:

Montgomery, Charles. Happy City – Transforming Our Lives Through Urban Design. Penguin Books 2013.

www.thehappycity.com

facebooktwittergoogle_pluspinterestlinkedinmail