Kjell Westö: Kiihkeä suhde Helsinkiin

Tiia Ettala

Kjell Westö: Kiihkeä suhde Helsinkiin

Kjell Westö on helsinkiläinen kirjailija.

SAFA 125 -juhlavuoden kunniaksi Helsingin keskustan arkkitehtuurikilpailuista on koottu virtuaalinen näyttely, 100 Skabaa Stadissa. Näyttely yhdistää arkkitehtuurin ja kilpailut henkilökohtaisiin stadilaisiin tarinoihin. Ensimmäisen tarinan kertoo kirjailija Kjell Westö.

”Mieleen alkaa piirtyä asuinalue. Korkeita kallioita, niiden alla junarata, korkeita taloja.” Kirjailijan näkymä rakentuu kirjaimina paperille, ja sitä kautta lukijoiden mielikuvituksiin, kullekin hieman omanlaisenaan. Arkkitehdin työ alkaa samalla tavalla. Vielä olemassa olematon alkaa rakentua suunnittelijan mielessä, ja paperin kautta visio siirtyy fyysiseen muotoonsa. Lopullinen kaupunki tai rakennus saa kuitenkin kunkin kokijan mielessä oman tulkinnan.

Kirjailija Kjell Westö tunnetaan Helsingin kuvaajana, ja lukuisten kirjallisten palkintojen lisäksi hänet on valittu myös Stadin kundiksi vuonna 2007. Helsingin arkkitehtuuripoliittisessa ohjelmassa vuonna 2010 julkaistussa artikkelissaan Westö toteaa, että Helsingillä on kovin lyhyt historia suurkaupunkina, ”elämää kuhisevana metropolina, vavahduttavana ja maalta tulleita musertavana metropolina, oikeana suurkaupunkia”. Lukuisilla arkkitehtuurikilpailuilla on ollut tärkeä rooli kaupungin kehittymisessä, ja olemme pyytäneet Westöä kertomaan meille omia muistojaan ja kokemuksiaan näistä kilpailujen pohjalta syntyneistä rakennuksista.

Olemme sopineet tapaamisen Katajanokalle, jonne Westö on palannut asumaan puolitoista vuotta sitten. Viime aikoina Kanavaranta on ilahduttavasti elävöitynyt, ja päädyimme istumaan vanhan tiilimakasiinissa sijaitsevan kahvilan parvelle. Puhe kääntyy aluksi kaupungin kokemiseen. Kuten Westö toteaa: ”On jännä miten sokea sitä on omassa kotikaupungissaan. Vaikka itsellä onkin kiihkeä suhde tähän kaupunkiin, niin sitä kuitenkin helposti kulkee silmät ummessa.” Tietyt, toistuvat tai muuten merkitykselliset paikat ja näkymät kuitenkin iskostuvat mieleen.

Portti suurkaupunkiin

Westö kasvoi Munkkiniemen ja Munkkivuoren seudulla, josta tultiin useimmiten keskustaan nelosen ratikalla. Keskustaan saapuessa Eduskuntatalon, Postitalon ja Lasipalatsin muodostamassa näkymässä oli nuoren, itsenäisen Suomen jylhyyttä, ja avoin näkymä jatkui Kallioon asti. Nyt kuitenkin Töölönlahti vihdoin rakentuu. Avarat näkymät sulkeutuvat, mutta niin sen kuuluu Westön mielestä suurkaupungissa mennäkin.

Olympiastadionin ympäristöllä on Westölle erityinen, henkilökohtainen merkitys. ”Nordenskiöldinkadun rumaan ja vanhaan jäähalliin” Westön isä vei hänet ensimmäistä kertaa vuonna -69, kun Kjell oli 8-vuotias ja halli vielä uusi. Myöhemmin perheellä oli jäähalliin kausikortti, jota Kjell, hänen veljensä ja isänsä käyttivät vuorotellen. Westö kertookin olleensa jo lapsesta asti urheiluhullu, ja viettäneensä hallissa yhteensä kuukausia. Vaikka rakennus ei puhuttele Westötä arkkitehtuuriltaan, herättää se hänessä kuitenkin runsaasti positiivisia mielleyhtymiä. Jäähallin suunnittelusta ei aikanaan pidetty kilpailua, mutta rakennus on Westölle hyvä esimerkki siitä, että kun kyse on paikoista, joihin on omakohtainen suhde, niin niiden arvottaminen ei ole niin helppoa. Sekä silloin, jos rakennuksesta pitää, tai jos sitä inhoaa, on vaikea tietää, johtuuko se itse rakennuksesta, vai katsojan henkilökohtaisesta suhteesta siihen.

Tästä pääset lukemaan koko haastattelun.

 

facebooktwittergoogle_pluspinterestlinkedinmail


Arkkitehtuurin Finlandia -palkinnon finalistit esittelyssä: Aalto-yliopiston Harald Herlin -oppimiskeskus

Arkkitehtuurin Finlandia -palkinnon finalistit esittelyssä: Aalto-yliopiston Harald Herlin -oppimiskeskus

video by Aino Salmi

Kahdessa kerroksessa sijainneet kirjavarastot purettiin ja tiloihin tuotiin uudentyyppinen, tämän päivän tarpeita palveleva oppimiskeskus, rakennuksen suunnittelijat Tuomo Remes ja Teemu Tuomi (NRT Arkkitehdit) kertovat.

Arkkitehtuurin Finlandia -palkinnon julkistamisen kynnyksellä kävimme haastattelemassa finalistikohteiden suunnittelijoita.  Kaikki finalistit ovat tällä kertaa peruskorjauskohteita.

Kolmantena esittelyssä on Aalto-yliopiston Harald Herlin -oppimiskeskus. Otaniemen kampuksen kirjasto valmistui vuonna 1970 täydentämään arkkitehti Alvar Aallon suunnittelemaa kokonaisuutta. Peruskorjauksessa rakennuksen ulkoarkkitehtuuri ja kirjaston salitilat kalusteineen säilytettiin ennallaan. Uusiksi tiloiksi avattiin oppimiskeskus alkuperäisiin kirjavarastokerroksiin: tilojen arkkitehtoniset ratkaisut ja nykyaikaiset sisustusratkaisut luovat tuttuun kokonaisuuteen uuden aikakauden tuntua.

SAFA 125 -juhlavuoden kunniaksi julkaisemme videoblogia ajankohtaisista henkilöistä, tapahtumista ja ilmiöistä arkkitehtuurin saralla.

 

facebooktwittergoogle_pluspinterestlinkedinmail


Arkkitehtuurin Finlandia -palkinnon finalistikohteet esittelyssä: Tarton Paavalin kirkko

Arkkitehtuurin Finlandia -palkinnon finalistikohteet esittelyssä: Tarton Paavalin kirkko

video by Aino Salmi

Kirkon korjauksen suunnittelijoille, Merja Niemiselle ja Kari Järviselle, tärkeintä oli saada kirkko sen monipolvisen historian jälkeen ehjäksi arkkitehtoniseksi kokonaisuudeksi ja takaisin alkuperäiseen käyttöönsä.

Arkkitehtuurin Finlandia -palkinnon julkistamisen kynnyksellä kävimme haastattelemassa finalistikohteiden suunnittelijoita.  Kaikki finalistit ovat tällä kertaa peruskorjauskohteita.

Toisena vuorossa on Arkkitehti Eliel Saarisen suunnittelema ja yhtenä hänen merkkityönään pidetty Tarton Paavalinkirkko vihittiin käyttöön vuonna 1917. Rakennuksen arkkitehtoniset arvot on onnistuttu hienosti puhdistamaan esille. Rakennuksen kellariin on rakennettu uusi krypta ja kolumbaario sekä pihalle muistolehto. Uusien ja vanhojen rakennusosien suhde toisiinsa on onnistunut ja harmoninen.

SAFA 125 -juhlavuoden kunniaksi julkaisemme videoblogia ajankohtaisista henkilöistä, tapahtumista ja ilmiöistä arkkitehtuurin saralla.

 

facebooktwittergoogle_pluspinterestlinkedinmail


Miten aukio viihtyy?

Maarit Kaipiainen

Miten aukio viihtyy?

Maarit Kaipiainen on Turussa asuva arkkitehti ja yhdistysaktiivi.

Pysäköintihallit lienevät torjuvien tilojen malliesimerkki, moni haluaa niihin sisään, mutta myös nopeasti ulos.

Minulla on suosikkinurina. Harmittaa rajattomasti, jos joku kertoo artikkelissa tai haastattelussa tähän tapaan: ”Uuden aukion viihtyvyys on suunniteltu huolellisesti.” Silloin kysyn: mistä päättelet, miten aukio viihtyy?

Suomen kielen teonsanojen riemastuttava notkeus tekee monelle tepposet. Verbejä voi kieputtaa eri päätteiden avulla haluamaansa suuntaan. Tuoreelta kuulostava muoto saattaa livahtaa yleiseen käyttöön ilman sen kummempaa harkintaa. Kyllähän ’viihtyvyys’ kuulostaa paljon tieteellisemmältä kuin ’viihtyisyys’…

Onko arkkitehdin aina välttämätöntä suunnitella viihtyisiä tiloja ja paikkoja? Viihtyisyyden tavoite sisältää ajatuksen, että paikassa tai tilassa oleskellaan mielellään ja että sinne halutaan palata toistuvasti. Viihtyisässä paikassa on kiinnostavaa koettavaa, siellä tuntuu turvalliselta ja siellä voi suojautua säältä tarpeen mukaan. Viihtyisässä tilassa voi valita, mitä tekee, milloin ja kenen seurassa. Viihtyisässä paikassa ja tilassa voi kokea viihtyvyyttä.

Tämänhetkisessä kokemuspiirissäni Turun pääkirjaston uudisosa (suunn. JKMM) on paras esimerkki tilayhdistelmästä, jossa viihtyisyys toteutuu erinomaisesti. Kirjastosta tuli oitis kaupunkilaisten olohuone. Vuonna 2007 valmistuneen rakennuksen ilme on jo osin nukkavieru jatkuvan asiakasvyöryn takia. Osassa tiloja, vaikkapa lehtialueella, voi kokea hiljaista yhteisyyttä muiden lehdenlukijoiden kanssa. Yläkerran nurkkauksissa voi keskittyä lukemiseensa ja välillä ihailla Aurajoelle avautuvaa näkymää. Viihtyisyyttä lisää laaja kuvataideohjelma, joka näyttäytyy kirjaston eri tiloissa monin tavoin.

Tilasuunnittelijan keskeinen taito on luoda vetovoimaa. Entä tilat ja paikat, joissa ihmisten ei haluta viipyvän? Pitääkö viihtyä sairaalassa, vankilassa tai pysäköintihallissa? Kuuluuko suunnittelijan taitoon myös torjuvien tilojen luominen? Suunnittelija saa olla erityisen taidokas, jos hankkeessa tavoitellaan työntekijöiden viihtymistä työpaikalla, mutta asiakkaiden (potilaiden tms.) mahdollisimman nopeaa kiertoa ja pysymistä poissa. Julkisen sektorin työpaikoissa työntekijöiden halutaan viihtyvän vain vakiotyötuntien verran, ei yhtään enempää. Kauppakeskuksissa tavoitellaan sekä työntekijöiden että maksavien asiakkaiden viihtymistä, rahattomat menkööt muualle. Pysäköintihallit lienevät torjuvien tilojen malliesimerkki, moni haluaa niihin sisään, mutta myös nopeasti ulos.

Kalevalan 25. runossa kerrotaan, miten Ilmarinen palaa kosioretkeltä Pohjolasta morsian mukanaan. Runossa hahmotellaan arkkityyppinen kotimaisema, jollaista moni suomalainen edelleen tavoittelee, vähintäänkin lomapaikkaa valitessaan. Jo esivanhemmat tiesivät, miten viihtyisyyttä luodaan. Mitkä ovat meidän aikamme keinot?

”Ohoh kullaista kyläistä,

maan parasta paikaistani!

Nurmet alla, pellot päällä,

keskellä kylä välillä;

kylän alla armas ranta,

rannassa rakas vetonen:

se sopivi sorsan uia,

vesilinnun vieretellä.”

(Kalevala XXV: 375-382)

facebooktwittergoogle_pluspinterestlinkedinmail


Arkkitehtuurin Finlandia -palkinnon finalistit esittelyssä: Roihuvuoren koulu

video by Aino Salmi

Arkkitehtuurin Finlandia -palkinnon finalistit esittelyssä: Roihuvuoren koulu

video by Aino Salmi

Roihuvuoren koulun peruskorjauksen pääsuunnittelija Timo Jeskanen kertoo, mikä hankkeessa oli haastavinta? Miten 60-luvun betoniarkkitehtuuri taipui eismerkiksi nykypäivän ilmanvaihtovaatimuksiin?

Arkkitehtuurin Finlandia -palkinnon julkistamisen kynnyksellä kävimme haastattelemassa finalistikohteiden suunnittelijoita.  Kaikki finalistit ovat tällä kertaa peruskorjauskohteita.

Ensimmäisenä vuorossa on vuonna 1967 valmistunut Professori Aarno Ruusuvuoren suunnittelema Roihuvuoren koulu. Ulkoapäin yksinkertainen, suorakaiteen muotoinen rakennus kätkee hienostuneella luonnonvalon ohjaamisella jäsennetyt sisätilat. Ilmanvaihdon uudistamiseksi rakennettiin kaksi rakennuksen pituussuuntaista huoltotunnelia. Alas lasketut kattovyöhykkeet sijoitettiin opetustiloissa käytäväseinän ylälasin alapuolelle. Näillä oivalluksilla rakennuksen alkuperäinen tilarakenne saatiin säilytettyä. Peruskorjauksen suunnittelusta vastasi Jeskanen–Repo–Teränne Arkkitehdit.

SAFA 125 -juhlavuoden kunniaksi julkaisemme kerran kuussa videoblogia ajankohtaisista henkilöistä, tapahtumista ja ilmiöistä arkkitehtuurin saralla.

facebooktwittergoogle_pluspinterestlinkedinmail


Kaupunkipolitiikka, mitä se on?

Kaarin Taipale

Kaupunkipolitiikka, mitä se on?

Kaarin Taipale on tekniikan tohtori kaupunkitutkimuksen alalta. Taipale on toiminut mm. Arkkitehti-lehden päätoimittajana ja kuntien kestävän kehityksen maailmanjärjestö ICLEIn puheenjohtajana. Nykyään hän on Helsingin kaupunginhallituksen elinkeinojaoston ja Uudenmaan maakuntahallituksen jäsen.

Onko kaupungeilla porkkanoita yrityksille, jotka sitoutuvat paitsi julkisen liikenteen asiakkaiksi ja uusiutuvan energian käyttäjiksi, myös veroparatiisien välttäjiksi ja vajaatyökykyisten henkilöiden työnantajiksi?

Aluepolitiikka on tuttua, mutta miksi nyt halutaan kaupunkipolitiikkaa? Onko se kaupunkisuunnittelua, maaseutuvihaa vai luovan luokan mielistelyä?

Maailmassa yli puolet ja teollisuusmaissa noin 80% ihmisistä asuu kaupungeissa. Kasvava osa kansantuotteesta tehdään kaupunkiseuduilla. Tulevaisuuden työ on yhä enemmän kaupungeissa, joissa jo nyt on useampia työmahdollisuuksia kuin muualla. Ihmiset muuttavat kaupunkeihin paremman elämän toivossa. Siksi isoissa kaupungeissa on myös muita enemmän sosiaalisia ongelmia.

Kaupunkipolitiikan tekijöitä ovat kaupungit itse voimavaroja ohjatessaan. Ovat ne siitä tietoisia tai ei, kaupunkipolitiikkaa tekevät myös ministeriöt, eduskunta, EU, YK, kansainväliset rahoituslaitokset ja ylikansalliset yritykset. Yhä useampi taho ymmärtää kaupunkien roolin itsenäisinä toimijoina ja toimintaedellytysten luojina.

Pohjoismaisessa hyvinvointivaltiossa paikallishallinnolla on lähes samat vastuualueet kuin kansallisvaltiolla. Ulkopolitiikka nähtiin aiemmin diplomaattien yksinoikeutena, mutta kaupunkien globaaliverkostoista on tullut aktiivisen vuoropuhelun foorumeita ja kaupunkeja vertaillaan kansainvälisesti.

Maanosasta riippumatta paikalliset kysymykset ovat samoja: Miten järjestetään vettä, energiaa, asuntoja, liikennettä, työpaikkoja, koulutusta ja terveydenhoitoa kaikille? Ne toteuttavat myös globaaleja tavoitteita. Valtionpäämiehet allekirjoittavat kyllä ilmastosopimuksia, mutta käytännön toteutuksessa kaupungeilla on suuri rooli. Kiirehtiikö valtio apuun?

Joihinkin yhdyskuntarakennetta tukeviin raideinvestointeihin valtio on osallistunut, mutta ruuhkamaksuja raamittavaa lainsäädäntöä ei näy syntyvän. Tiehallinnon tiukka ote syvälle kaupunkeihin leikkaavista moottoriteistä on surkuhupaisa. Nykyhallituksen lepsu hyväksyntä hajarakentamiselle lyö korville kaikkia hyviä tavoitteita.

Hankintapolitiikan periaatteista päätetään EU:ssa. Kaupungit ovat yksityisen sektorin iso asiakas ja voivat halutessaan tukea ostoillaan innovatiivisten tuotteiden ja palveluiden pääsyä markkinoille. Onko kaupungeilla porkkanoita yrityksille, jotka sitoutuvat paitsi julkisen liikenteen asiakkaiksi ja uusiutuvan energian käyttäjiksi, myös veroparatiisien välttäjiksi ja vajaatyökykyisten henkilöiden työnantajiksi?

Kaupunkipolitiikassakin on muotivirtauksensa. Monen kaupungin ykköstavoite on kansainvälinen kilpailukyky. Sillä tavoitellaan lisää ulkomaisia investointeja, lisää turisteja ja lisää ”luovaa luokkaa”, jota houkutellaan vapaamielisellä kaupunkikulttuurilla ja lattekahviloilla.

Elinkeinoelämä ei kuitenkaan tarvitse vain intialaisia huippujohtajia vaan myös ruohonjuuritason tekijöitä. Heille on järjestettävä peruspalveluita ja katto pään päälle, yksille luksuskämppä ja sitä useammille kohtuuhintainen vuokra-asunto. Asuntopolitiikka on kaupunkipolitiikan ydintä, mutta hallituksen vaatima lisäbyrokratia ara-asuntojen asukasvalintaan on elämälle vierasta.

Jos kaupunki on hyvä asukkailleen, se selviää kansainvälisessä kilpailussakin.

facebooktwittergoogle_pluspinterestlinkedinmail


Etiikasta ja arkkitehtuurista

Lauri Jääskeläinen

Etiikasta ja arkkitehtuurista

Lauri Jääskeläinen, varatuomari ja valtiotieteen maisteri. Työskentelee ympäristöministeriön rakennetun ympäristön osastolla, RY Rakennettu Ympäristö -lehden päätoimittaja.

Arkkitehtikunnalla on oma roolinsa, kun ihmiskunta etsii ratkaisuja tulevaisuuteensa. Modernismin pioneereja elähdytti pyrkimys suurempaan sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen ja terveellisempiin asuinoloihin.

Köyhän Suomen nousu teollisuusvaltioiden eturiviin ei ole ollut yksiviivainen ja tuskaton projekti. Sotien jälkeinen siirtoväen asuttaminen pientiloille viivästytti elinkeinorakenteen modernisaatiota ja vinoutti yhdyskuntarakennetta. Laskun maksajiksi tulivat muun muassa kymmenet tuhannet 1960- ja 70 -luvuilla Ruotsiin muuttaneet. Kotimaa ei pystynyt heitä elättämään.

Arkkitehtikunnan panos jälleenrakennuskaudella oli huomattava. Rintamamiestalosta tuli käsite ja koti puolikkaalle sukupolvelle. Mutta myös kerrostaloarkkitehtuuri kehittyi, osin taloudellisten reunaehtojen, niukkuuden ja Aravan pakottamana tasolle, jota edelleen haikaillaan. Suurempi murros seurasi teollisen rakentamisen myötä. Arkkitehdit kokivat voimattomuutta eikä kriittisiä puheenvuoroja juuri esiintynyt kuin korkeintaan yleisenä kapitalismin vastustuksena.

Mikä on arkkitehtikunnan eettinen ja yhteiskunnallinen rooli tällä hetkellä? Maa on voimakkaasti jakautunut muutamaan kasvukeskukseen ja taantuvaan muuhun maahan. Rakentaminen on elpynyt, vaikka huippuvuosista ollaan vielä kaukana. Myös hitaammin kehittyvissä maakunnissa rakennetaan ja korvataan ”väärin” sijoittuneita rakennuksia uusilla. Arkkitehtien työllisyystilanne on hyvä, ja alalle kouluttautuvat voivat arvioida työmahdollisuutensa kelvollisiksi.

Vaikka taloustilanne on valoisampi kuin vuosiin, on taivaalla tummia pilviä. Globaalit uhkakuvat eivät ota väistyäkseen. Väestöräjähdys jatkuu, ja sitä myöten huoli resurssien riittävyydestä. Ilmastonmuutoksen hidastaminen on eittämättä kysymys, jonka ratkaisusta riippuu enemmän kuin paljon. Vuonna 2016 kesken kansainvälisen tiedemiesuransa menehtynyt akateemikko, evoluutiobiologi Ilkka Hanski on vakuuttavasti pystynyt osoittamaan, millaista jälkeä luonnon monimuotoisuuden yksipuolistuminen yhdistettynä ilmaston lämpenemiseen tuottaa. Keskilämpötilan nousu kahdella asteella tällä vuosisadalla vie maapallon oloihin, jotka vallitsivat 3–5 miljoonaa vuotta sitten. Eliöstö ja kasvillisuus olivat silloin jotain aivan muuta mihin olemme sopeutuneet.[i]

Arkkitehtikunnalla on oma roolinsa, kun ihmiskunta etsii ratkaisuja tulevaisuuteensa. Modernismin pioneereja elähdytti pyrkimys suurempaan sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen ja terveellisempiin asuinoloihin. Kiintoisaa on, kuinka usein aivan muista syistä jonkin ilmiasun saaneesta muodostuu itseisarvoinen kaanon, jossa sen alkuperäinen tarkoitus hämärtyy. Modernismin demokraattinen muotokieli ja materiaalivalinnat omaksuttiin niin tehokkaasti, että ihminen ja humanismi rupesivat jäämään taka-alalle.

Imperatiiviksi tulleen energiatehokkuuden ei soisi muuttuvan pakkopaidaksi, jossa rakennuksen käytettävyys, viihtyisyys ja esteettinen korkeatasoisuus jyräytyvät. Arkkitehti- ja insinöörikunnan yhteistyö on välttämätöntä, jotta ilmaston lämpeneminen voidaan torjua ja samalla kertaa turvata korkeatasoinen rakennettu ympäristö.

Lähde: Ilkka Hanski: Tutkimusmatkoja saarille. Luonnon monimuotoisuutta kartoittamassa. Gaudeamus 2016.

facebooktwittergoogle_pluspinterestlinkedinmail


Lomamatka herättää todellisuuteen

Aaro Artto

Lomamatka herättää todellisuuteen

Kirjoittaja toimii osakkaana Arkkitehtityöhuone Artto Palo Rossi Tikka -toimistossa.

Ne joilla on mahdollisuus paeta ilmastonmuutoksen aiheuttamia äärimmäisiä lämpötiloja, lentävät toiselle puolelle maapalloa niin kauan kuin siihen on mahdollisuus. Ne joilla ei ole, kärsivät tai kuolevat.

Olemme matkustaneet ilmastopakolaisiksi Toscanaan. Suomen epävakaisen kesäsään välttely on jo muodostunut tavaksi. Uhkaksi on noussut Etelä-Euroopan sietämätön kuumuus. Lämpötilan kohoaminen yli ruumiinlämmön aiheuttaa tukaluutta, jota on pakko paeta ilmastoituun autoon tai sisätiloihin.

Firenze 2017

Renessanssin syntypaikoilla massaturismi näkyy ja kuuluu katukuvassa. Meitä jäätelöä ja kylmiä juomia nauttivia turisteja on niin paljon, että lastenrattaiden työntäminen on paikoitellen vaikeaa ahtailla kujilla.

Shanghain yli 40 asteen lämpötilat ja ilmansaasteet saavat varakkaat kiinalaiset matkustamaan keskelle Etelä-Afrikan talvea jäähdyttelemään. Ne joilla on mahdollisuus paeta ilmastonmuutoksen aiheuttamia äärimmäisiä lämpötiloja, lentävät toiselle puolelle maapalloa niin kauan kuin siihen on mahdollisuus. Ne joilla ei ole, kärsivät tai kuolevat.

Väestöräjähdys on saavuttanut Afrikan

Lomamatka on herättänyt todellisuuteen aiemminkin. Pari vuotta sitten olimme keskellä afrikkalaista savannia matkalla safarille. Ihmettelin muovipulloista kasattuja valtavia kekoja tien varsilla. Kyse oli alkeellisesta jätehuollosta – paimenten on pakko kerätä turistien roskat, muuten karja syö rutikuivassa maastossa muovijätteen ja kuolee sisäisiin verenvuotoihin.

Harvaan asutun jättiläismaanosan kasvava väestö kerääntyy suurkaupunkeihin, joiden liikenne ja talous kasvavat hurjaa vauhtia. Dar es Salaamin keskustassa tonttimaa voi maksaa enemmän kuin Lontoossa. Suurkaupungin jätteet pumpataan puhdistamattomina valtavaa putkea pitkin turkoosin väreissä kimmeltävään Intian valtamereen. Väestönkasvun ja kasvaneen elintason myötä luonnonvaraiset alueet pienenevät Afrikassa kuten muuallakin. Muualta maailmasta jo vuosisatoja sitten sukupuuttoon tapetut lajit ovat kohta muisto vain Afrikassakin.

Dar es Salaam 2014
Dar es Salaam 2014

Kehittyneen yhteiskunnan haavoittuvuus

Muutama vuosi sitten Japanissa maanjäristyksen aiheuttama tsunami oli tuhonnut ydinvoimalan ja rannikkokaupunkeja. Vielä pari kuukautta onnettomuuden jälkeen sähkön säännöstely oli pimentänyt mainokset ja sammuttanut rullaportaat Tokion metroverkosta. Koimme myös jälkijäristyksiä, jotka keinuttivat uhkaavasti jättiläisjousien varaan rakennettuja pilvenpiirtäjiä.

Tokio 2011
Tokio 2011

Vuosi sitten olimme Nizzassa seuraamassa Ranskan kansallispäivän paraatia. Tunteja myöhemmin samalla paikalla tapahtui tuhoisa terrori-isku. Kaukaiselta tuntunut uhka muuttui konkreettiseksi.

Minneköhän matkustaisimme ensi kesänä?

Etelä-Italiassa voi törmätä oikeisiin pakolaisiin ja Kreikan pätseihin ei voi matkustaa kesäaikaan pienen lapsen kanssa. Barcelonassa aktivistit tuhoavat turistibusseja vastalauseena massaturismille ja jakamistaloudelle, joka nostaa vuokrat ja hinnat alkuasukkaiden tavoittamattomiin. Jakamistaloudessa asunnon omistaja voi tienata kuukausivuokran verran muutamassa päivässä kuten vastikään asunnostaan irtisanottu firenzeläinen taksikuskimme kertoi.

Takaisin arki- ja virtuaalitodellisuuteen

Olen taas töissä, jossa voin turvallisesti uppoutua suunnittelemaan parempaa tulevaisuutta. Ehkä teknologian kehittyminen sittenkin pelastaa maailman!

Aurinkokennoille mietitään sijoituspaikkoja rakennuksen katolta. Kuinka suuren osuuden nämä voivat korvata rakennuksen sähkönkulutuksesta? Sähkösuunnittelijan vastaukselle naureskellaan vaisusti suunnittelukokouksessa. Kaikkihan nyt tietävät, että kyse on vain symbolisesta eleestä. Ekologisuus tai kestävä kehitys ovat yhä useammin pelkkiä markkinointitermejä, jolla ei ole käytännössä mitään merkitystä.

Suunnittelen puista kerrostaloa arktisiin olosuhteisiin. Sellaisia halutaan nyt kaikkialle, koska laskennallisesti niiden aiheuttama hiilijalanjälki on vastaavia betonikerrostaloja pienempi. Yritän olla toiveikas, vaikka taustalla vaivaakin epäily, että metsien ja ilmastonmuutoksen kannalta sekin on kuin sammuttaisi metsäpaloa vesipistoolilla – pistoolilla, joka ruiskuttaa bensaa roihuaviin liekkeihin.

facebooktwittergoogle_pluspinterestlinkedinmail


Arkkitehtuuriohjelma laadun ja identiteetin määrittäjänä

Pia Krogius

Arkkitehtuuriohjelma laadun ja identiteetin määrittäjänä

Kirjoittaja on oululainen arkkitehti ja SAFAn paikallisasiamies.

Vetovoimaista kaupunkia rakennettaessa nähtäväksi jää, kuinka kaupunki arkkitehtuuriohjelmaansa kirjattuja periaatteitaan noudattaa ja miten se lunastaa lupauksensa olla pohjoinen, kulttuuriympäristöänsä arvostava ja laadukas arkkitehtuurikaupunki.

Oulun kaupungin uusi arkkitehtuuriohjelma on valmistunut tänä keväänä.

Valtakunnallinen arkkitehtuuripoliittinen ohjelma laadittiin 1998 ja sitä seurasivat etujoukoissa Oulu ja Jyväskylä laatien omat ohjelmansa 2002. Paljon on kuitenkin ehtinyt vettä virrata Oulujoessa tuon ajankohdan jälkeen. Käsitys Oulun kaupungista kokonaisuutena on muuttunut kuntaliitosten moninkertaistettua sen pinta-alaa vuoteen 2013 mennessä. Uuden identiteetin rakentuessa uusi arkkitehtuuriohjelma tulee siis tarpeeseen ja ajoittuu hyvään ajankohtaan.

Ohjelmassa visioidaan Oulu pohjoisena arkkitehtuurikaupunkina jolla on vahva tahtotila olla vetovoimainen, monimuotoinen, yhteinen ja laadukas kaupunki. Esiin nostetaan rakennetun ympäristön kohtelua, suunnittelua ja toteuttamista koskevia toimenpiteitä, joilla tuo tavoite halutaan saavuttaa. Monipuolinen kulttuuriympäristö jossa vesistöt, rannat, maisemat ja pohjoinen sijainti nousevat painokkaina tekijöinä ohjelman nostoissa. Kaupunkiympäristön ja kulttuuriympäristön laatuun ja monipuolisuuteen halutaan panostaa ja ne nähdään myös vetovoimatekijöinä.

Ansiokasta on, että työtä on laadittu laajassa vuorovaikutuksessa. Ääneen ovat päässeet työn eri vaiheissa useat tahot. Työryhmätyöskentelyn lisäksi kuntalaiset ovat päässeet vastaamaan kyselyihin ja arkkitehtiopiskelijat osallistumaan työpajoihin. Työlle on saatu luotua tunnettuutta jo tekovaiheessa ja toivottavasti myös asukkaiden kansalaisen kiinnostus omaan ympäristöön on saatu herätettyä.

Arkkitehtuuriohjelmassa kaupunki kuvaa, mitä Oulu edellyttää niin itseltään kuin kumppaneiltaan korkeatasoisen kaupunkiympäristön rakentumiseksi. Tavoitteet ovat korkealentoisia ja hyviä, mutta nähtäväksi jää miten ohjelmassa kuvatut linjaukset saadaan jalkautettua.

Pohjoisen arkkitehtuurikaupungin arkkitehtuuriohjelmalla on vahva status, kaupunginvaltuusto on hyväksynyt sen tänä keväänä. Kaupungissa on meneillään herkillä alueilla suuria hankkeita. Vetovoimaista kaupunkia rakennettaessa nähtäväksi jää, kuinka kaupunki arkkitehtuuriohjelmaansa kirjattuja periaatteitaan noudattaa ja miten se lunastaa lupauksensa olla pohjoinen, kulttuuriympäristöänsä arvostava ja laadukas arkkitehtuurikaupunki. Millä vetovoima lopulta syntyy?

Tutustu Oulun arkkitehtuuripoliittiseen ohjelmaan

facebooktwittergoogle_pluspinterestlinkedinmail


Arkkitehtipäivien jatkotunnelmia horisontin takaa

Havu Järvelä

Arkkitehtipäivien jatkotunnelmia horisontin takaa

Kirjoittaja on toisen vuosikurssin arkkitehtuurin opiskelija Aalto-yliopistossa.

Tanssilattialla pyörähtelevät niin juhlien järjestäjät, SAFAn uudet kunniajäsenet kuin me juhlissa töissä olevat opiskelijat.

Kun Arkkitehtipäivien gaalaillallinen julistetaan päättyneeksi, Telakan jatkotilan valot kirkastuvat. Illastajien järjestys vaihtuu kuhisevaksi joukoksi, joka velloo loungen ja jatkotilan välissä. Jatkojen esiintyjän Berlin Nunin sähisevä energia houkuttelee juhlijoita tanssimaan. Tanssilattialla pyörähtelevät niin juhlien järjestäjät, SAFAn uudet kunniajäsenet kuin me juhlissa töissä olevat opiskelijat. Baaritiski kutsuu juhlijoiden massasta esiin sormia, jotka kurottavat kohti uutta viinilasillista. Beyond the Horizons & Berlin Nun 2

Telakan ovien edessä tupakat välähtelevät rytmikkäästi. Onnellinen puheensorina kaikuu kevään kirpeässä yössä. Näkökentän täyttää valtava ranskalainen sota-alus, joka on ankkuroitu viereiseen laituriin. Aluksen valot ovat sammuneet aikaa sitten, ja laivan miehistö on nukkumassa tai kadonnut kaupungin yöelämään. Massiivisen rungon liikkumattomuutta rikkoo vain keulan pieni kohteliaisuuslippu. Se heilahtelee laiskasti satunnaisissa yötuulen puuskissa.

Huomaamattomasti yö alkaa taittua aamuksi ja riffit vaihtuvat kiivasrytmiseen konemusiikkiin. Sisätilassa leijuu raskasta usvaa, jonka värivalot maalaavat punertavaksi. Juhlijat valuvat yksi toisensa jälkeen kohti ulko-oven pitkää taksijonoa. Työntekijät korjaavat tiskiltä viimeisiä nautittuja viinilaseja. Lähden yöhön metsästämään ensimmäistä aamubussia.

facebooktwittergoogle_pluspinterestlinkedinmail