Vaiettu on hankala voitettava

Elli Maalismaa

Vaiettu on hankala voitettava

Kirjoittaja on työskennellyt kaupunkisuunnittelijana mm. Oulun keskustaprojekteissa, Keski-Vantaan aluearkkitehtina ja viimeksi Optiplanissa. Kuva: Jukka Harju

Yhdyskuntasuunnittelu, rakennusala, julkiset hankinnat ja tarjouskilpailut ovat erityisen alttiita korruptiolle. Kun tämä tuhatpäinen lohikäärme luikertelee salakavalasti organisaatiosi rakenteisiin, saatat olla pulassa. Kerron siitä.

Kun toimittaja Ruben Stiller puhui peloistaan Ylen sananvapausjupakan yhteydessä, se tuntui yllättäen tutulta. Olen itsekin pelännyt, varsinkin silloin kun virka-arkkitehtina jouduin Vantaan korruptiovyyhdin rikostutkinnan todistajaksi. Se oli hyppy outoihin kokemuksiin ja kysymyksiin.

Korruptio on piilotoimintaa, yleisimmin lahjontaa ja suosimista. Yhdyskuntasuunnittelu, rakennusala, julkiset hankinnat ja tarjouskilpailut ovat erityisen alttiita korruptiolle. Kun tämä tuhatpäinen lohikäärme luikertelee salakavalasti organisaatiosi rakenteisiin, saatat olla pulassa. Kerron siitä.

Vuosina 2007–11 lahjonnasta syytetyn  toimiston suunnitelmia ilmestyi kiihtyvään tahtiin tiimimme työpöydille. Arkkitehdit olivat varuillaan. Mistä tämä työ taas tuli ja mihin se liittyi? Syystäkin tiimimme alkoi pikkuhiljaa ahdistua, enkä edes esimiehenä voinut auttaa tarpeeksi.

Vantaan yksityisillä maanomistajilla tai heidän edustajillaan oli usein konsulttina syytetyn toimisto, jonka suunnitelmilla ”tiedettiin” kaavojen menevän nopeasti läpi. Otsikoiden ”kaavakuningatar” oli kuitenkin tarua, sillä kaava-asiakirjat laadittiin arkisesti kaupungin omana työnä. Niiden valmistelu kesti vain keskimääräistä kauemmin.

Vielä rikostutkinnan aikana pulpahti pintaan rakentamisesitys, josta emme saaneet riittävän erilaisia vaihtoehtoja. Syy selvisi, kun rakennusliikkeen toimitusjohtaja kertoi rehellisesti hankkeensa alkuneuvotteluista syytetyn apulaiskaupunginjohtajan kanssa. Suunnitteluvarauksen lähtökohdilla olisi toteutunut väärän kokoinen asuntoalue arvokkaaseen kulttuuriympäristöön.

Vaikka kunnissa lait ja ohjeistukset tunnetaan, pitkäaikaisia ”talon tapoja” ei välttämättä pidetä epäeettisinä. Tähän liittyen väärän sopimisen liepeillä tapahtuvat asiat asettavat virka-arkkitehdit hankalaan välikäteen. Pitääkö yrittää tehdä sovitun sisällön pohjalta parhaansa vai uskaltaako asettua vastahankaan? Mm. tämän takia korruptioepäilyistä pitäisi pystyä ilmoittamaan turvallisesti.

Virka-arkkitehdit ja asiantuntijat ovat vastuullista väkeä. Ehkä juuri siksi työyhteisön oli vaikea ymmärtää rikosepäilyjä ja tutkintaa, joka välillisesti koski omaa työtä. Kukin suhtautui tilanteeseen tavallaan. Lehtijutut taas olivat oma lukunsa. Toimittajille oli parempi vastata kuin olla vastaamatta. Siilipuolustuksessa oli unohtua, että kunnilla kaikki on julkista. Onhan salailu muutenkin syvältä.

Keskusrikospoliisissa todistaminen pelkistyi vakavaan kysymykseen: Olenko tietämättäni lain mukaisella kaavaprosessilla ja allekirjoituksellani pesemässä puhtaaksi muiden tekemiä filunkeja ja tukemassa epäeettistä toimintaa? Ratkaisin kysymyksen omalta osaltani vaihtamalla työpaikkaa.

Viime syksynä olin monen muun kollegan tavoin todistajana käräjäoikeudessa. Sen jälkeen tuli kuitenkin vahva olo – tätä ei enää kenellekään.

Viime vuoden aikana lähes kaikki viranomaiset, joille asia kuuluu, ovat kirjanneet korruption torjunnan tavoitteekseen. Moni asia on korjaantunut myös Vantaalla, jossa on muutettu maapolitiikkaa, laadittu eettinen ohjeisto ja parannettu toimintakulttuurin läpinäkyvyyttä.

Toivoa siis on. Jokaisen korruptiotapauksen paljastuminen ja selvittäminen parantaa koko maankäyttö- ja rakennusalan toimintatapoja. Se antaa myös lujaa pohjaa arkkitehtien työlle luoda hyvää arkkitehtuuria ja rakennettua ympäristöä.

facebooktwittergoogle_pluspinterestlinkedinmail


Haastattelussa SAFAn puheenjohtaja Leena Rossi

videon tuotanto: Aino Salmi

Haastattelussa SAFAn puheenjohtaja Leena Rossi

Miltä näyttää 125 vuotias SAFA? Miksi arkkitehdiksi edelleen kannattaa valmistua? Miten arkkitehdit pysyvät nopeasti digitalisoituvan rakennusalan kehityksessä mukana?

SAFA 125 juhlavuoden kunniaksi julkaisemme kerran kuussa videoblogia ajankohtaisista henkilöistä, tapahtumista ja ilmiöistä arkkitehtuurin saralla. Tällä kertaa haastattelussa Arkkitehtipäivien kynnyksellä SAFAn puheenjohtaja Leena Rossi. Miltä näyttää 125 vuotias SAFA? Miksi arkkitehdiksi edelleen kannattaa valmistua? Miten arkkitehdit pysyvät nopeasti digitalisoituvan rakennusalan kehityksessä mukana?

facebooktwittergoogle_pluspinterestlinkedinmail


Naisten palkat laahaavat jäljessä

Hanna Huotari

Naisten palkat laahaavat jäljessä

Kirjoittaja on TEKin arkkitehtien työmarkkina-asioista vastaava asiamies.

Työnantajalla on juridinen velvollisuus laatia palkkausta ja muita työsuhteen ehtoja koskeva tasa-arvosuunnitelma, jos henkilöstön määrä on vähintään 30 työntekijää. Tällöin tehdään myös palkkakartoitus.

Naisten euron suuruudesta ja tasa-arvoisesta työelämästä puhutaan paljon. Se puhutti myös arkkitehtejä TEKin arkkitehtiraadin vuosikokouksessa maaliskuussa. Kokouksessa ihmeteltiin tuoreen työmarkkinatutkimuksen tuloksia, jotka osoittivat, että naisten palkat laahaavat jäljessä verrattuna miehiin arkkitehtisuunnittelualalla. Osallistujat olivat hämmentyneitä, koska alaa pidetään osaamisvetoisena ja sukupuolineutraalina.

Työmarkkinatutkimuksen mukaan arkkitehtien mediaanipalkka oli 4 202 euroa kuukaudessa lokakuussa 2016. Palkka on noussut edellisestä vuodesta 2 prosenttia, keskiarvopalkka 0,4 prosenttia. Naisten mediaanipalkka oli 4 000 euroa ja miesten 4 500 euroa kuukaudessa. Naisten palkat olivat miesten palkkoja pienemmät lähes kaikissa ikäryhmissä ja toimiasemissa.

Mistä tämä johtuu? Perinteisiä selityksiä asialle löytyy. Naiset ovat kuulemma ujompia pyytämään palkkaa. Tämä ei näyttäisi pitävän paikkaansa siinä vaiheessa, kun työura alkaa. Naisten palkat kohoavat ikäryhmässä 30-34 jopa jonkin verran miesten palkkojen yläpuolelle. 35-39 ikäryhmässä palkkaero on vielä pieni, joskin jo kääntynyt toisin päin.

Iskeekö ujous vasta siinä vaiheessa, kun kokemusta on karttunut ja osaaminen kasvaa? En usko. Perheen perustaminen ja perhevapaat lienevät yksi syy, miksi naisten palkat tipahtavat heti seuraavassa ikäryhmässä. Naiset pitävät edelleen suurimman osan perhevapaista. Palattuaan takaisin työelämään naisten palkat eivät myöskään kehity vastaavaan tahtiin. 40-44 vuotiaana nainen on uransa huipulla palkallisesti, mutta tällöin palkkaero suhteessa vastakkaiseen sukupuoleen on jo parisataa euroa kuukaudessa. Tämän jälkeen naisten palkkakehitys pysähtyy. Vanheneva arkkitehtinainen ei tutkimustulosten valossa ole työmarkkinoiden lemmikki: palkka jumittelee samalla tasolla eläkeikään saakka, jopa hieman laskee.

Johtuvatko palkkaerot väitteestä, että miehet johtavat ja naiset asiantunteilevat? Ei pidä paikkaansa: niin asiantuntijoissa, keskijohdossa kuin johdossakin naisten ja miesten välinen palkkaero näkyy selkeästi. Johtajanaisen mediaanipalkka on parisataa euroa pienempi kuin mieskollegan. Asiantuntijatehtävissä palkkaero on vielä suurempi.

Velvollisuus puuttua epäkohtaan on niin työntekijöillä kuin -antajilla. Omaa työtä tulee arvostaa, eikä harmaata palkkapolitiikkaa pidä hyväksyä. Työnantajan etu on, että panostetaan läpinäkyviin rakenteisiin – parhaita ammattilaisiahan työhön halutaan. Työnantajalla on juridinen velvollisuus laatia palkkausta ja muita työsuhteen ehtoja koskeva tasa-arvosuunnitelma, jos henkilöstön määrä on vähintään 30 työntekijää. Tällöin tehdään myös palkkakartoitus. Kartoitus tuo esiin naisten ja miesten palkat eri vaativuustasoilla sekä mahdolliset palkkaerojen syyt. Pienemmät yritykset ovat velvollisia noudattamaan tasa-arvolakia, vaikka niiden ei suunnitelmaa tarvitse laatiakaan. Perusteeton palkkaero samaa tehtävää tekevän naisen ja miehen välillä on kiellettyä syrjintää ja asia tulee korjata.

Mikäli henkilöstön edustajien määrä (työsuojeluvaltuutetut, luottamusmiehet- ja valtuutetut) alalla kasvaa, palkkaeroihin pystytään puuttumaan paremmin. Edustajien tehtäviin kuuluu omalta osaltaan huolehtia, että suunnitelmat tehdään asianmukaisesti ja tasa-arvo toteutuu työpaikalla. Muutokset eivät tapahdu tyhjiössä ja itsekseen. Läpivienti vaatii aina ponnistelua. Ajan kypsymistä on turhaa jäädä odottelemaan, varsinkaan tässä asiassa.

facebooktwittergoogle_pluspinterestlinkedinmail


Piirtämisen ulottuvuuksia

Liisa Kanerva

Piirtämisen ulottuvuuksia

Kirjoittaja on arkkitehti ja kuvataiteilija, TkT ja arkkitehtuurin historian dosentti Aalto yliopistossa.

Italialaiskaupungin äänet ja muut aistimukset olivat tallentuneet piirustuksiini. Niitä maistellessani oivalsin, että keskiajan tunnelma piili kaupungin infrastruktuurissa: kapeissa kivikaduissa, muureissa ja suihkukaivoissa. Kaupungin peruselementit olivat kivi ja vesi kuten keskiajallakin.

Työskentelen arkkitehtuurin ja kuvataiteen rajapinnalla toisinaan arkkitehtina, toisinaan kuvataiteilijana, parhaimmillaan kuitenkin sekoituksena kumpaakin. Kaikissa rooleissani käytän tietotekniikkaa tarpeen mukaan, mutta mieluiten suunnittelen ja havainnoin piirtämällä kynällä paperille.

Piirtäminen on aivan omanlaisensa havainnointitapahtuma. Se vaatii keskittymistä ja aikaa. Piirtäessäni katseeni liikkuu, tarkentuu joihinkin kohtiin ja ohittaa jotkut muut. Ajatukseni liikkuu, vertailee, tekee huomioita. Usein liikun itsekin ja yhdistän samaan piirrokseen useita näkökulmia. Tällä erää piirrän kuvataiteilija/arkkitehti/tutkija- työryhmän jäsenenä. Ryhmä tutkii erään italialaiskaupungin historiallista keskustaa ja luo taiteen keinoin näyttelyn: ”Miltä keskiaika näyttää nyt”.

Tavoitteeni oli alusta asti kaupungin keskiaikaväritteisen tunnelman siirtäminen näyttelytilaan. Lähdin ensimmäiselle materiaalinkeruumatkalle ilman taustatutkimuksia, koska arvelin niiden häiritsevän tunnelman tavoittamista. Perillä kuljin turistin tavoin kaupunkia ihmetellen. Kun käsitykseni kaupungin rakenteesta selkiytyi, kaivoin esiin kynän ja luonnoskirjan ja ryhdyin piirtämään.

Aluksi piirsin vain varjoja hahmottaakseni rakennusmassojen perusmuodot, kuten muurit, korkeat nelikulmaiset tornit ja erilaiset holvit. Sitten löysin rakennuksia, joita halusin tarkastella pitempään. Niitä piirtäessä aikakerrostumat alkoivat erottua. Taloja oli vuosisatojen kuluessa korjattu, fasadeja muokattu muodinmukaisiksi, ja tiloja tehty käyttöön sopivimmiksi. Joitakin rakennuksia oli restauroitu ja toisia rakennettu kokonaan uudestaan keskiaikaiseen asuun. Aidosta ja alkuperäisestä keskiaikaisista arkkitehtuurista löytyi lopulta korjausten, muutosten ja restaurointien seasta vain fragmentteja: ikkunan kehyksiä, portaaleja, pylväitä ja kapiteeleja.

Tietenkin elävässä kaupungissa rakennuksia korjataan ja kuluneita osia vaihdetaan uusiin. Olin kuitenkin vähän pettynyt, ja kaupungin keskiaikainen tunnelma oli mielessäni huvennut melko ohueksi.

Kun myöhemmin Suomessa selasin luonnoskirjojani, mieleeni palautuivat piirtämistilanteet. Muistin miten istuin palellen pienen kirkon kylmällä kiviportaalla ja tutkin aukion toisella puolella kohoavaa rakennusta. Aamun kylmyys katosi vähitellen, ja varjot hälvenivät. Lehtiöön syntyi kuva toisensa jälkeen. Kyyhkyset kujersivat katoilla. Ohikulkijoita oli harvakseen. Muistin askelten äänen ja koiranulkoiluttajan, joka pysähtyi juttelemaan. Muistin keskipäivän kuumuuden, suihkukaivon virkistävän veden, ja sen, miten aamuin ja illoin autojonot täyttivät kapeat kadut.

Italialaiskaupungin äänet ja muut aistimukset olivat tallentuneet piirustuksiini. Niitä maistellessani oivalsin, että keskiajan tunnelma piili kaupungin infrastruktuurissa: kapeissa kivikaduissa, muureissa ja suihkukaivoissa. Kaupungin peruselementit olivat kivi ja vesi kuten keskiajallakin. Rakennukset oli muurattu kivistä. Kaupunkia ympäröi vanha kivimuuri, ja sitä halkoivat kapeat kivetyt kadut. Pienillä aukioilla vesi pulppusi yhä keskiajalta peräisin olevissa suihkukaivoissa.

Seuraavalle matkalle otin mukaan äänityslaitteet. Sain tallennettua kivikaupungin kaiut, suihkukaivojen solinan sekä kyyhkysten ääntelyn. Otin mukaan autojen hurinankin, koska se on olennainen osa keskiaikaisen kaupungin nykyisyyttä. Näyttelyssä piirustukseni ovat esillä niin, että niihin liittyvä äänimaisema on muidenkin kuin itseni kuultavissa.

 

P.S. Työryhmän muut jäsenet ovat kuvataiteilija Kaisu Koivisto ja arkkitehti/kuvataiteilija sekä arkkitehtuurin tutkija Anu Koponen. Näyttely avataan elokuussa Turussa Aboa Vetus & Ars Novan Omatilassa, ja joulukuussa Villa Lanten loggiassa Roomassa.

facebooktwittergoogle_pluspinterestlinkedinmail


Pysäköinti – mahdolliset ja mahdottomat tulevaisuudet

Vesa Ijäs

Pysäköinti – mahdolliset ja mahdottomat tulevaisuudet

Kirjoittaja on arkkitehti, joka toimii Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksessa (ARA) kehittämisjohtajana. ARA myöntää asumiseen ja rakentamiseen liittyviä avustuksia, tukia ja takauksia sekä kehittää ja uudistaa laadukasta ja kohtuuhintaista asumista.

Keskimäärin 40 000 € arvoisella rakenteellisella autopaikalla on keskimäärin 11,5 vuotias harmaa Toyota, Volkswagen tai Volvo, jonka keskimääräinen autokaupan myyntihinta on noin 4 000 €. Vuorokausitasolla autopaikat ovat kuitenkin keskimäärin tyhjillään.

Suomen Epätieteellinen Seura esittelee verkkosivuillaan kaamoslampun, jolla kesäyön valoisuudesta kärsivät saavat helpotusta oloonsa. Keksintö on mustaksi maalattu hehkulamppu. Thomas Edison sai patentin vuonna 1880 hehkulampulle, jonka tarkoituksena oli tuottaa valoa ”pimeydestä kärsiville”.

Kaamos- tai hehkulamppu, valo ja varjo, tulevat väistämättä mieleen, kun tarkastelee maankäytön, liikenteen ja asumisen sopimuksia (MAL vuosille 2016-2019)”, jotka valtio solmi suurimpien kaupunkiseutujen kanssa. Sopimuksilla tuetaan kaupunkiseudun kuntien sekä kuntien ja valtion yhteistyötä yhdyskuntarakenteen ohjauksessa sekä maankäytön, asumisen ja liikenteen yhteensovittamisessa (YM).”

Pääkaupunkiseudulla on tavoitteena kehittää joukkoliikenteeseen tukeutuvia uusia asuinalueita. ARA myöntää hakemuksesta MAL-sopimuksen piirissä oleville kaupungeille ja kunnille avustuksia infran rakentamiseen sekä vuokra-asuntotuotantoon. Valtion panostus on merkittävä. Vuonna 2019 Helsingin seudulla asuntotuotannon tavoite on 16 500 asuntoa. Kerrosalana tämä tarkoittaa keskimäärin noin 1,1 milj. kem2/ vuosi. Tästä määrästä kohtuuhintaisina ARAn vuokra-asuntoina toteutetaan PKS-kunnissa 30% (Helsinki, Espoo, Vantaa).

Kaamoslamppu syttyy kaksoisinvestointien vuoksi. Valtio antaa rahaa esimerkiksi kehäradan toteuttamiseen ja joukkoliikenteen kehittämiseen samalla, kun kunnat kaavoittavat yksityisautoiluun perustuvia asuinalueita. Kaksoisinvestointi realisoituu rakenteellisen pysäköinnin toteuttamisena. Keskimääräinen rakenteellisen pysäköintipaikan arvonlisäverollinen hinta PKS-seudulla on ARA-kohteissa noin 40 000€/autopaikka. Kaavoihin sisällytetyt rakenteelliset pysäköintipaikkavaatimukset ovatkin ARAn näkökulmasta katsottuna hankalia. Kohtuuhintaisessa asuntorakentamisessa rahoitus pitäisi käyttää pysäköintipaikkojen rakentamisen sijasta asuntoihin. Pysäköintipaikat rahoitetaan ja aikanaan korjataan valtion tuella.

Pysäköinti

Vuoden 2016 lopussa koko maassa liikennekäytössä olevia henkilöautoja oli 2 652 765 (Tilastokeskus). Näiden henkilöautojen keski-ikä oli 11,5 vuotta (Trafi). Liikenteessä joka kolmas vastaantuleva henkilöauto on joko Toyota, Volkswagen tai Volvo, yleisimmän auton värin ollessa harmaa (Tuulilasi 2015).

Voidaan siis todeta, että keskimäärin 40 000€ arvoisella rakenteellisella autopaikalla on keskimäärin 11,5 vuotias harmaa Toyota, Volkswagen tai Volvo, jonka keskimääräinen autokaupan myyntihinta on noin 4 000€. Vuorokausitasolla autopaikat ovat kuitenkin keskimäärin tyhjillään. Näiden tietojen ”valossa” pitäisi kaamoslampun sijasta edes jossain syttyä Edisonin lamppu.

facebooktwittergoogle_pluspinterestlinkedinmail


Nuoret arkkitehtiyrittäjät haastattelussa

Nuoret arkkitehtiyrittäjät haastattelussa

video by Aino Salmi

Nuorten toimistojen vetäjät kertovat, mikä toimiston pyörittämisessä motivoi ja miltä arkkitehtiyrittäjän tulevaisuus näyttää? Entä minkälaista toimintaa Hesa-SAFA tarjoaa jäsenilleen SAFA 125 -juhlavuonna?

SAFA 125 juhlavuoden kunniaksi julkaisemme kerran kuussa videoblogia ajankohtaisista henkilöistä, tapahtumista ja ilmiöistä arkkitehtuurin saralla. Tällä kertaa pääsemme seuraamaan osastotoimintaa parhaimmillaan: Hesa-SAFAn Uudet toimistot -tapahtumassa valmistauduttiin tilaajien kohtaamiseen pitchauskoulutuksella. Toimistojen vetäjät kertoivat, mikä toimiston pyörittämisessä motivoi ja miltä arkkitehtiyrittäjän tulevaisuus näyttää? Entä minkälaista toimintaa Hesa-SAFA tarjoaa jäsenilleen SAFA 125 -juhlavuonna?

facebooktwittergoogle_pluspinterestlinkedinmail


Kuka on oikea arkkitehti?

Aaro Artto

Kuka on oikea arkkitehti?

Kirjoittaja toimii osakkaana Arkkitehtityöhuone Artto Palo Rossi Tikka -toimistossa.

Arkkitehdin titteli tuntuu olevan halutumpi kuin koskaan, vaikka ammattitaitoisetkin suunnitelmat herättävät usein kovaa kritiikkiä somessa ja perinteisessä mediassa.

Mustiin vaatteisiin tai Marimekkoon pukeutunut arkkitehti näyttää kadonneen jonnekin. Tilalle on tullut leegio mitä erilaisimpia ihmisiä, joiden ammattikuva on monipuolistunut, sirpaloitunut ja kehittynyt sellaiseksi, ettei yhteistä identiteettiä ole enää helppo määritellä. Arkkitehteja ja -tehtejä vilisee mediassa mitä oudoimmissa yhteyksissä.
Sote-arkkitehti, IT-arkkitehti, järjestelmäarkkitehti, web-arkkitehti…
Kaiken aikaa lisääntyvät ammattinimikkeet, joihin liittyy arkkitehdin titteli, vaikka tehtävät eivät liittyisikään rakentamiseen. Arkkitehti on vakiintunut yleiskielessä kuvaamaan monen asian tai järjestelmän suunnittelijaa tai alullepanijaa. Uutena ilmiönä ovat vielä ihmiset, jotka ovat ryhtyneet arkkitehdeiksi tai kaupunkisuunnittelijoiksi harrastuspohjalta – jos ei muuten niin jatkuvasti laajenevassa virtuaalimaailmassa.

corb-on-the-bill-2[1]
Le Corbusier 10 Sveitsin frangin setelissä
Corbukaan ei ollut arkkitehti
Arkkitehdin ammatti on ikivanha, vaikka alkujaan sitä tointa hoideltiinkin usein sivutoimisesti. Imhotepin (2600-luku eaa.) kerrotaan olleen eri jumaluuksien ylipappi sekä visiiri ja kaiken lisäksi vielä lääkäri ja insinööri muinaisessa Egyptissä. Hagia Sofian suunnittelija Isidoros Miletoslainen oli tiedemies ja matemaatikko, gotiikan luoja apotti Suger (1081 –1151) oli valtiomies ja historioitsija. Renessanssin mestariarkkitehdit Leonardo da Vinci ( 1452-1519) ja Michelangelo Buonnaroti (1475-1564), olivat moniosaajia, joille rakennusten suunnittelu oli vain yksi keino hankkia toimeentulonsa. Yksi kuuluisimmista barokin arkkitehdeista Balthasar Neumann (1687 –1753) oli alkujaan tykistöinsinööri.
Modernin ajan kuuluisin ja vaikutusvaltaisin arkkitehti Charles-Édouard Jeanneret-Gris l. Le Corbusier (1887–1965), toimi suunnittelijana koristemaalarin koulutuksella. Arkkitehtuurimaailman arvostetuimman Pritzker-palkinnon pokannut Tadao Andôkin (1941-) on itseoppinut arkkitehti. Arkkitehdeiksi ryhtyneet elokuvatähti Brad Pitt ja poppari Lauri Ylönen eivät ole huonossa seurassa.

50_DM_1996
Balthasar Neumann 50 Saksan markan setelissä.

Kaikki haluavat arkkitehdiksi
Arkkitehdin titteli tuntuu olevan halutumpi kuin koskaan, vaikka ammattitaitoisetkin suunnitelmat herättävät usein kovaa kritiikkiä somessa ja perinteisessä mediassa. Facebook-ryhmissä suunnitellaan kaupunkeja uusiksi tai vähintäänkin kerrotaan tiukkaan sävyyn ammattilaisille, miten kaupunkeja täytyy kaavoittaa ja rakennuksia suunnitella. Arkkitehtien suunnitelmat ovat milloin tylsiä, milloin liian värikkäitä. Rakennukset ovat joko liian korkeita tai matalia – yleensä toki vain huonosti suunniteltuja homeisia laatikoita, jos kommentteja on uskominen. Mikään suunnitelma ei voi tietenkään miellyttää kaikkia.
Arkkitehdin sirpaloituva ammattikuva
Medioiden tuputtama käsitys arkkitehdin roolista tuntuu vieraalta ja vanhanaikaiselta. Arkkitehdin ammattikuva on niin moninainen, ettei ole ihme, jos suurelle yleisölle jää epäselväksi mitä arkkitehdit tekevät. Arkkitehdin yliopistotasoinen koulutuskin on vain pohjana työuran kestävälle oppimiselle ja jatkokoulutukselle, joka pätevöittää ja valmistaa tekijänsä mitä erilaisimpiin tehtäviin.
Yllättävän suuri osa arkkitehdin tutkinnon suorittaneista päätyy tutkijoiksi, toimittajiksi, opettajiksi, rakennuttajiksi, vuorovaikutusasiantuntijoiksi, graafisiksi suunnittelijoiksi, lavastajiksi, tietomallintajiksi, rakennusvalvojiksi… On paljon ammatteja, joissa tarvitaan arkkitehdin asiantuntemusta. Erikoistuminen ja ammattikuvan sirpaloituminen jatkuvat rakennus- ja yhdyskuntasuunnittelussa. Erilaiset suunnittelutehtävät ja -vaiheet jakaantuvat eri tekijöille ja suunnittelutoimistoille. Jatkuvasti kehittyvä tietotekniikka ja ohjelmistot merkitsevät todennäköisesti dramaattisia muutoksia tulevaisuudessa arkkitehdin ammattiin. Korvaako keinoäly lopulta arkkitehditkin?
Kenellä on oikeus käyttää arkkitehdin titteliä?
Keskustelu siitä, kenellä on oikeus käyttää arkkitehdin titteliä, on pahasti myöhässä. Silti ilman asianmukaista pätevyyttä esiintyvien arkkitehtien toimintaan on syytä reagoida viimeistään silloin kun ammattikunnan maine on kyseessä. Otsikoihin päätynyt lahjuksilla toimeksiantonsa hankkiva ”arkkitehtitoimisto” ei ole hyvää mainosta ammattikunnalle.
Suunnittelijarekisterit ovat tärkeitä arkkitehtisuunnittelijan pätevyyden tarkistamiseksi. Arkkitehdin työn arvostus riippuu kuitenkin lopulta vain osaamisesta eikä titteleistä tai vaikeasti määriteltävästä pätevyydestä.
Kehittyvä ammattitaito ja osaaminen varmistavat sen, että arkkitehtien osaamista tarvitaan nopeasti muuttuvassa maailmassa. Itseoppinut arkkitehti Lauri Ylönenkin näyttää tarvinneen oikean arkkitehdin apua visioidensa toteuttamiseen.

 

 

 

facebooktwittergoogle_pluspinterestlinkedinmail


Kaupunki hyvässä ja pahassa

Ari Hynynen

Kaupunki hyvässä ja pahassa

Kirjoittaja toimii arkkitehtuuri- ja kaupunkitutkimuksen professorina Tampereen teknillisen yliopiston arkkitehtuurin laitoksella ja Seinäjoen kaupunkilaboratoriossa.

…meillä on idealistinen kuva ihmisestä, joka kaihtaa labyrintteja, epäkäytännöllisyyttä ja vaaran paikkoja. Mutta kaupungeissa asuu kuitenkin oikeita ihmisiä tunteineen ja elämäntarinoineen, jotka ovat kaukana ideaaleista.

Monen muun kirjallisuudenystävän tapaan olen jäänyt koukkuun Elena Ferranten romaanisarjaan. Ferrante on salanimellä kirjoittava italialainen kirjailija, jonka romaanit sijoittuvat hänen syntymäkaupunkiinsa Napoliin. Kaupunki näyttelee romaanissa niin keskeistä roolia, että tapahtumia ei voi kuvitella minnekään muualle.

Romaanisarjan kahdella päähenkilöllä, Lenalla ja Lilalla, on voimakas viha-rakkaus –suhde omaan kotikaupunkiinsa, jota hallitsevat väkivaltaiset miehet, sosiaalinen epätasa-arvo, Camorran verkostot, liikenneruuhkat ja yleinen epäjärjestys. Kaupunkimaisema avautuu kohti kimaltelevaa Napolinlahtea, mutta Lenan ja Lilan lähiöön ei merta näy.

Toisaalta Napoli tarjoaa jotain sellaista, mitä Lena ei löydä mistään muualta ja palaa maailmalta aika ajoin takaisin. Lila ei edes yritä lähteä Napolista, eikä poistu kaupungista kertaakaan elinaikanaan. Mihin tuo ’Välimeren pääkaupungin’ maaginen vetovoima perustuu? Kaupunki vaaroineen ja rosoineen virittää päähenkilöiden aistit äärimmilleen ja tunneskaalat kulkevat vuoristorataa niin tyttövuosina kuin vielä keski-ikäisinäkin.

Avaimia Napolin ymmärtämiseen löytyy Elena Ferranten eräästä toisesta kirjasta. Kun lukijat tiedustelivat salaperäiseltä kirjailijalta elämänkertatietoja, hän suostui julkaisemaan Frantumaglia –nimisen teoksen, joka koostuu kirjeenvaihdosta ja sähköpostivastauksista lukijoiden kysymyksiin. Monet kysymyksistä koskevat Ferranten suhdetta Napoliin, mutta yksi vastauksista valaisee aihetta aivan erityisellä tavalla.

Siinä kirjailija kertoo pienen tarinan tyttövuosiltaan. Elena vietti aikaa sisarensa kanssa kotitalon pihalla, sillä ankara äiti oli kieltänyt tyttöjä poistumasta kauemmas. Naapuruston pojat olivat ihastuneet tyttöihin ja onnistuivat houkuttelemaan nämä jäätelöbaariin. Mutta tytöt eivät tyytyneet tähän, vaan suunnistivat jäätelöt syötyään Piazza Cavourille saakka, kaupungin keskustaan. Kesken riemukkaan pakoretken sää muuttui synkäksi, puhkesi raivokas ukkosmyrsky. Tytöt lähtivät juosten kohti kotia ja siellä odottavaa selkäsaunaa, mutta eksyivät matkalla kaupungin labyrintteihin. Elena muistaa kokeneensa outoa kaipuuta hävitä labyrinttiin ja paeta äitiä lopullisesti. Kotikatu kuitenkin löytyi, tytöt pääsivät läpimärkinä kotiin ja kärsivät kivuliaat seuraukset.

Mitä kaikkea tähän pieneen tarinaan tiivistyy? Ferranten oma tulkinta on seuraava. Tällä pakomatkalla hän tuli ensimmäistä kertaa tietoiseksi kaupungista. Sen kiehtova rajattomuus, vaara, jännitys ja kipu tuntuivat koko kehossa. Tämä saa Ferranten nyt myöhemmällä iällä pohtimaan, että kaupunki ja sen suunnittelu sisältävät ratkaisemattoman ristiriidan. Kun uutta suunnitellaan, meillä on idealistinen kuva ihmisestä, joka kaihtaa labyrintteja, epäkäytännöllisyyttä ja vaaran paikkoja. Mutta kaupungeissa asuu kuitenkin oikeita ihmisiä tunteineen ja elämäntarinoineen, jotka ovat kaukana ideaaleista.

En päätä juttuani tällä kertaa tutkijan kaikkitietävään yhteenvetoon, vaan vapaaseen suomennokseeni Elena Ferranten riveistä: ”Kaupungit ovat proteeseja, jotka tuntuvat kehossamme erilaisilta. Ne ovat joko elotonta materiaalia, tai sitten niistä tulee yhtä kehon kanssa ja ne voi tuntea osaksi sitä. Kaupungeilla on minulle merkitystä vain tässä jälkimmäisessä tapauksessa, joko hyvässä tai pahassa.”

facebooktwittergoogle_pluspinterestlinkedinmail


READING CITIES AS POLITICAL TEXT

Kaarin Taipale

READING CITIES AS POLITICAL TEXT

Kirjoittaja on tekniikan tohtori, kaupunkitutkija ja helsinkiläinen kaupunkipoliitikko. Hän on ollut mm. Arkkitehti-lehden päätoimittaja, Helsingin rakennusvalvonnan päällikkö ja kaupunkien kestävän kehityksen maailmanjärjestö ICLEIn puheenjohtaja.

Kaupunkiympäristö ei ole vain kaavoittajien ja arkkitehtien luomus vaan poliittisen päätöksentekoprosessin päätöspiste.

Pari vuosikymmentä sitten seisoin kymmenkaistaisen kadun ylittävällä jalankulkusillalla yhdessä maailman metropoleista. Ajokaistojen välissä oli bussipysäkit molempiin suuntiin. Jotta jalankulkija pääsi pysäkille, piti ensin kiivetä parin kerroksen verran jyrkkiä portaita ylös ja sitten saman verran alas kapeille laitureille. kaarin

Lähistöllä oli silmänkantamattomiin toisistaan erillään seisovia toimistotorneja, joista ihmiset liikkuivat kymmenien kilometrien päässä oleville asuinalueille tai pysäköintikenttien ympäröimiin ostoskeskuksiin.

Saatoin kuvitella, miten kaupungin pormestari kansainvälisiin konferensseihin kutsuttuna tähtivieraana kuvailisi kaupungin kasvua, liikenneratkaisuja ja kestävän kehityksen periaatteita, jotka suuntaavat miljoonakaupungin kehittämistä.

Ei kuitenkaan tarvinnut kuulla selitystä siitä, millainen tulevaisuusvisio tai yhteiskunnallinen näkemys oli ollut päätöksentekoa ohjaamassa. Mistä hyvänsä periaatteista ehkä olikin puhuttu, todelliset lähtökohdat olivat asfalttina edessäni.

Erilaiset intressit olivat olleet keskenään ristiriidassa ja vahvin oli voittanut. Heikoimman, tässä tapauksessa julkisen tilan, jalankulkijan ja joukkoliikenteen käyttäjän etu oli jätetty taka-alalle. Päättäjät olivat kuunnelleet ainakin autoteollisuutta ja kiinteistösijoittajia. Ehkä pimeä rahakin oli puhunut.

Siinä sillalla tajusin, että kaupunkia voi ja pitää lukea myös poliittisena tekstinä. Se on lasiin, teräkseen, asfalttiin ja betoniin valettu muistio päätöksistä, joilla kaupunkia on rakennettu, ja periaatteista, joista on poikettu.

Victor Hugon kuuluisa ennustus, että kirjapainotaito tuhoaa arkkitehtuurin, sisälsi ajatuksen, että rakennettu ympäristö oli kiveen hakattua historiaa. Hugo ymmärsi, että silloin, kun menneisyyden tarinaa voisi lukea kirjoista, ei enää tarvitsisi nähdä, mitä talot ja rakentamisen tavat eri aikakausista kertovat.

Jos moottoritie ulottuu kaupungin keskustaan asti, jos asemakaavoista annetaan poikkeuksia hatarin perustein, jos rakennushankkeita ilmestyy merkillisiin paikkoihin tai suojeltuja taloja puretaan, on käytetty poliittista valtaa. Kaupunkiympäristö ei ole vain kaavoittajien ja arkkitehtien luomus vaan poliittisen päätöksentekoprosessin päätöspiste.

Prosessin alkupäässä on tehty päätöksiä esimerkiksi organisaatiorakenteista, henkilövalinnoista, hallintosäännöistä, joilla päätöksiä delegoidaan ja neuvottelukuntia perustetaan tai lakkautetaan, suunnitteluohjeista, hankintapolitiikasta, kiinteistöpolitiikasta, tonttipolitiikasta, asuntopolitiikasta ja liikennejärjestelmistä. Sitten vasta tulevat kaavoitus, yksittäiset rakennushankkeet ja julkisen tilan suunnitelmat.

”Reading cities as political text” oli väitöskirjani (Cities for Sale, 2009) jälkikirjoituksen otsikko. Hugon oivallus ei ole menettänyt merkitystään. Voi tosin olla, että monikanavaisessa informaatiotulvassa kykymme tulkita rakennetun ympäristön viestejä on heikentynyt. Miten oppisimme taas lukemaan?

facebooktwittergoogle_pluspinterestlinkedinmail


Lisää arkkitehteja valtuustoihin

Maarit Kaipiainen

Lisää arkkitehteja valtuustoihin

Kirjoittaja on toiminut kunnallisissa luottamustehtävissä Helsingissä ja Turussa vuodesta 1993 lähtien.

Maankäytön ja kuntainfran suunnittelusta tulee nykyistä merkittävämpi osa kunnallista päätöksentekoa. Arkkitehtiosaajille riittäisi vaativaa, mutta antoisaa työsarkaa yhä paremmin toimivien yhdyskuntien luomisessa.

Puolueet keräävät viimeisiä ehdokkaita kuntavaalien listoille tätä kirjoittaessani. Arkkitehteja näyttää olevan vain vähän kunnallisilla päättäjäpaikoilla. Miksi näin? Monimutkaisten ongelmien ratkaisukoulutuksen saaneet ihmiset olisivat mitä tarpeellisimpia päättäjiä.

On monia syitä, miksi ehdokkaaksi ei hakeuduta. En ehdi, ei kiinnosta, elämäntilanteeni ei salli, en koe mitään puoluetta riittävän omaksi, en halua julkistaa puoluekantaani. Mutta jos harkitsisit vielä kerran? Oletko tyytymätön tapaan, jolla jokin sinulle tärkeä aihepiiri hoidetaan kotikunnassasi? Vaalikampanjan aikana voisit esittää omia ratkaisumallejasi. Jos äänestäjäsi nostaisivat sinut valtuustoon, voisit edistää toimivampia tapoja ratkaista asioita.

Osa arkkitehdeista työskentelee sellaisessa asemassa, että kunnalliseksi päättäjäksi ei ole viisasta hakeutua. Ei, jos se vaikeuttaisi omaa mahdollisuuttaan tarjota kyseiselle kunnalle suunnittelupalveluja. Ei, jos työskentelee kotikuntansa kaavoitustehtävissä, koska kaavoittajan työtä arvioidaan valtuustossa. Jotkut saattavat arkailla omien näkemystensä tuomista esille, jotta eivät suututtaisi keskeisiä kuntapäättäjiä ja vaarantaisi töiden saamista. Mutta varsinkin silloin olisi syytä näkemysten reippaaseen tuuletukseen!

Arkkitehdin pyrkimistä kotikunnan valtuustoon helpottaa, jos työskentelee eri kunnassa. Esimerkkinä on Kauniaisten kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Veronica Rehn-Kivi, nykyään myös kansanedustaja. Hän on eduskuntatyön aikana virkavapaalla Espoon rakennusvalvontajohtajan työstä.

Valtion virassa, arkkitehtuurin opettajana tai tutkijana toimivalla arkkitehdilla ei pitäisi olla esteitä hakeutua kunnallisiin luottamustehtäviin. Kannattaa harkita!

Jos nykyisen hallituksen tavoittelema maakuntauudistus tulee voimaan, kuntien tehtävien painotus muuttuu tuntuvasti tulevalla valtuustokaudella. Maankäytön ja kuntainfran suunnittelusta tulee nykyistä merkittävämpi osa kunnallista päätöksentekoa. Arkkitehtiosaajille riittäisi vaativaa, mutta antoisaa työsarkaa yhä paremmin toimivien yhdyskuntien luomisessa.

facebooktwittergoogle_pluspinterestlinkedinmail