Ajatuksia Euroopan kulttuuriperinnön vuonna 2018

Helena Teräväinen

Ajatuksia Euroopan kulttuuriperinnön vuonna 2018

Tekniikan tohtori ja arkkitehti. Lähes kaikissa mahdollisissa arkkitehdin hommissa ollut. Nykyisin opettaja ja tutkija Aalto-yliopiston Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulussa, Arkkitehtuurin laitoksella.

Millä tavoin meidän kulttuuriperintömme on osa eurooppalaisuutta? Onko tärkeintä suomalaista kulttuuriperintöä ”sauna” vai ”mämmi”? Jos ajattelemme ”kulttuuriperintöä” todella laajasti, voimme pitää mukana traditiot ja muistot, siis jo hävinneet rakennuksetkin eli kaikki puretut, poltetut tai unohduksissa muuten maahan painuneet.

Mikä voisi olla ”minun tarinani” nyt kulttuuriperinnön teemavuonna? Kaikissa jutut eivät ole loppuneet hyvin, monta kaunista arkkitehtuurikohdetta on purettu, eikä mitään ole tilalle rakennettu. Pitkän prosessin jälkeen pari vuotta sitten hävisi Lapuan linja-autoasema, Ahti Korhosen suunnittelema moderni, valkea betonirakennus vuodelta 1965. Toisessa tarinassa on pääosassa Val­tion patruunatehdas, jonka parissa työskentelin noin 15 vuotta. Vanha tehdasalue oli yleisöltä suljettu, pohjakartalla näkymätön eikä sitä ollut rakennusperintönäkään suojelukohteeksi luetteloitu tai dokumentoitu. Lapua joutui ostamaan alueen valtiolta osana yrityssopimusta 90-luvun alussa, ja se putosi kaupunginarkkitehdin työpöydälle.

Ahti Korhosen suunnittelema Lapuan linja-autoasema joka purettiin pitkän kiistan jälkeen monta vuotta sitten mutta mitään ei ole tilalle rakennettu.
Ahti Korhosen suunnittelema Lapuan linja-autoasema joka purettiin pitkän kiistan jälkeen monta vuotta sitten mutta mitään ei ole tilalle rakennettu.

Kun teimme arkkitehtiopiskelijoiden ja kulttuuriharrastajien kanssa aluetta tutuksi järjestämällä näyttelyitä ja yleisöseminaareja tyhjässä tehtaassa, tuntui paikka todella ”omalta”. Monivaiheisen suunnittelu- ja päätöksentekoprosessin kuluessa siitä tuli sitten “kaikkien oma” Kulttuurikeskus Vanha Paukku. Kulttuuri siellä on yhdessä tekemistä, ei pelkästään ”kansan sivistämistä” (kirjasto ja musiikki- ja kansalaisopisto) tai korkeakulttuuria (taidemuseo). Tämä varmasti auttoi alueen merkityksen kasvua ja vahvisti identiteettiä. Myöhemmin Vanha Paukku määriteltiin maakunnallisesti, ja sitten myös valtakunnallisesti arvokkaaksi kulttuuriympäristöksi (RKY/VAT 2009).

Yhdyskuntasuunnittelijan on osattava kuvitella mahdollisia tulevaisuuksia. Visioiden ja kasvun lisäksi olemassa oleva ympäristö, sen näkyvät rakenteet ja ihmisten kokemukset ja muistot, ovat aina mukana. Koko arkkitehtiurani ajan rakennussuojelu on näyttäytynyt joillekin tahoille kehityksen jarruna. Kun suojeluluetteloiden sijasta (tai lisäksi?) nykyään puhumme kulttuuriympäristöstä, olemme tekemissä paljon laajemman käsitteen kanssa. Kaikesta ei ole olemassa ”top down” -määräyksiä, vaan on omin silmin katsottava ja dokumentoitava ympäristöä ja kuunneltava ihmisten merkityksellisiä kertomuksia: haettava narratiiveja.

Vanha Paukku säilyi työkohteenani vielä korjausrakentamisvaiheen jälkeenkin. Kun aloitin tohtoriopinnot vuonna 2000, otin sen tutkimuskohteekseni, koska halusin kuulla ja ymmärtää, miten päätökset oikeastaan syntyivät, ja kuinka kulttuuriympäristö diskursiivisestikin kehittyi. Ajattelin kertovani hyvän esimerkin siitä, kuinka suljettu ja arvottomaksi ajateltu alue muuttuu eläväksi ja asukkaille tärkeäksi. Ennen kuin väitöskirjani oli julkaistu (2006), ehti paljon vielä tapahtua nimenomaan suojeluun (lue: ei saa purkaa) liittyen, ja taistelu arkkitehti Onni Tarjanteen suunnittelemasta Vanhan Paukun Ruokalasta jatkuu edelleen.

Minusta kulttuuriympäristö on hyvä käsite: se määrittyy laajana sisältäen näkyvää ja näkymätöntä, rakennettua ja rakentamatonta (luontoa). Kulttuuri sinänsä on muuttuvaa, se on prosessi ja semioottinen merkityksiä muodostava verkosto – ihmisten toimintaa. Kun jokin aika sitten tein jatkotutkimusta kulttuuriympäristödiskurssista ja kyselin eri foorumeilla ihmisten kokemuksista heille merkityksellisistä paikoista, sain hyvin monenlaisia vastauksia. Edelleenkin tunnetut merkkirakennukset ja vanhat kaupungit ovat tärkeitä. Mutta niiden lisäksi lapsuuden kokemukset ja maisemat muokkaavat käsitystä siitä, mikä on arvokasta ja merkittävää. Kun tutkin 964 Instagram-kuvaa, jotka oli merkitty kulttuuriympäristömme-kampanjan aikana 2016, selvimmin nousivat esiin tunnetut rakennuskohteet (25 %) ja lähes saman verran oli luontoa ja maisemia. Muiden rakennusten lisäksi oli hyvin paljon kukkia, eläimiä ja ns. selfiekuvia – niin kuin Instagrammissa yleensäkin. Monimuotoisuus nousi siis selvästi esiin. Edelleen voin allekirjoittaa väitökseni lopun mietteen siitä, ettei kulttuuriympäristöä ole vain jokin kaikille tärkeä, vaan kulttuuriympäristöä on myös sellainen, joka on joillekin merkityksellistä.

Tämä vuosi juhlii Euroopan kulttuuriperintöä, joka on toisaalta laajempi käsite kuin kulttuuriympäristö, sillä siinä kiinnitetään huomiota alueiden tapoihin ja toimintoihin, pieniinkin artefakteihin. Toisaalta sana perintö tekee käsitteestä ehkä suppeamman: jos jokin on perintöä, onko se ajallisesti vanhaa ja muilta saatua? Tärkeintä ei liene kuitenkaan määritellä eroja näiden käsitteiden välillä, vaan kiinnittää huomio sanaan Eurooppa ja ajatella meitä suomalaisia yhdessä, kaikkine heimoineen, kaupunkilaisineen ja maalaisineen, ja tuottaa kertomuksia meidän kulttuurista. Millä tavoin meidän kulttuuriperintömme on osa eurooppalaisuutta? Onko tärkeintä suomalaista kulttuuriperintöä sauna vai mämmi?

Jos ajattelemme kulttuuriperintöä todella laajasti, voimme pitää mukana traditiot ja muistot, siis jo hävinneet rakennuksetkin eli kaikki puretut, poltetut tai unohduksissa muuten maahan painuneet. Edelleen arkkitehtuurin alalla tunnetuinta suomalaista kulttuuriperintöä edustaa Alvar Aalto. Aaltoa tutkitaan innokkaammin kuin koskaan, ja rakennuskohteet ovat tulleet siihen ikään, että niitä joudutaan peruskorjaamaan. Aalto-kaupunkien verkosto laajenee kovaa vauhtia jo ulkomaillekin. Monta vuotta oli työpaikkani Aallon suunnittelemassa Otaniemen päärakennuksessa, mutta asuinkaupunkini ei oikein ole päässyt liittymään Aalto-kaupunkien verkostoon: Lapualla on Kauhajärvellä kyläkirkon tapuli pystyssä, mutta Aallon piirtämä koulu sieltä on palanut jo aikoja sitten. Yksi varsin kaunis pieni rakennus oli vain hetken pystyssä: Aallon suunnittelema Lapuan maatalousnäyttelyn Metsä-paviljonki, New Yorkin maailmannäyttelyn pikkuserkku ja aikalainen, elää enää vain piirustuksissa.

Lapuan maatalousnäyttelyn Metsäpaviljongin pienoismalli.
Lapuan maatalousnäyttelyn Metsäpaviljongin pienoismalli.
facebooktwittergoogle_pluspinterestlinkedinmail


Osallistamisen uudet tuulet: kaupunkipeliä ja virtuaalimaailmaa

Kirsi-Maria Viljanen

Osallistamisen uudet tuulet: kaupunkipeliä ja virtuaalimaailmaa

Kirjoittaja toimii Porin kaupungin kaupunkisuunnittelussa yhdyskuntasuunnittelijana.

Kaupunkipeli antaa konkreettisen käsityksen eri osapuolten intresseistä sekä niiden yhteensovittamisen haasteista. Pelin tuloksena ei saada pelkästään hyviä suunnitteluideoita vaan myös arvokasta kokemusta kaupunkipelin toimivuudesta osallistamisen ja suunnitelun välineenä.

Vuorovaikutus on noussut tärkeään rooliin kaupunkisuunnittelussa. Tästä syystä vuorovaikutukseen ja osallistamiseen halutaan löytää alati uusia keinoja ja toimintamalleja. Hyvä vuorovaikutus ja osallistaminen parantavat parhaimmillaan suunnittelun laatua, avoimuutta sekä tiedon kulkua niin asukkaiden, toimijoiden, päättäjien kuin asiantuntijoidenkin välillä.

Porin kaupunkisuunnittelu osallistui viime vuonna SAFAn ja MAL-verkoston 3DYKS-projektiin, jossa pohdittiin digitalisaation tuomia mahdollisuuksia suunnittelulle. Porin case-esimerkissä tarkasteltiin osallistavia ja havainnollistavia vuorovaikutusmenetelmiä Karjarannan Lestikadun suunnittelun tukena. Suunnittelutyössä hyödynnetään niin perinteisiä (lautapelit ja työpajat) kuin digitaalisia vuorovaikutusmenetelmiä, jotka pyritään integroimaan luontevaksi osaksi kaavatyön prosessia.

Kaupunkipelillä uusia oivalluksia

Lestikadun suunnittelutyöhön kehitettiin kaupunkisuunnittelulautapeli, jossa alueen toimijat heittäytyivät omaan rooliin esimerkiksi, kiinteistön omistajana, yrittäjänä tai asukkaana. Kaupunkipeli antaa konkreettisen käsityksen eri osapuolten intresseistä sekä niiden yhteensovittamisen haasteista. Pelin tuloksena ei saada pelkästään hyviä suunnitteluideoita vaan myös arvokasta kokemusta kaupunkipelin toimivuudesta osallistamisen ja suunnitelun välineenä.

Kaupunkipeliä voidaan hyödyntää monin eri tavoin. Sitä voidaan pelata ryhmässä tai sen avulla voidaan kerätä yksittäisiä kehitysideoita. Peliä tullaan käyttämään seuraavan kerran toisessa Porin kehittämiskohteessa eräänlaisena työpajan ideariihenä, johon jokainen voi suunnitella haluamansa näköiset toiminnot.

3D-virtuaalimallinnus suunnittelun ja vuorovaikutuksen välineenä

Digitaalinen murros on johtanut siihen, että yhä useammin kaavasuunnitelmat havainnollistetaan 3D-mallien avulla. 3D-mallien avulla voidaan vaivattomasti tarkastella erilaisia suunnitteluvaihtoehtoja, tunnistaa konflikteja ja ne toimivat hyvänä tukena päätöksenteossa. 3D-malleista voidaan edelleen luoda virtuaalimalleja, jossa virtuaalilasit vievät käyttäjän kolmiulotteiseen virtuaalimaailmaan. Kokemukset Porin Lestikadun 3D-mallinnuksen ja virtuaalimallin soveltuvuudesta kaupunkisuunnittelun vuorovaikutus- ja suunnitteluvälineiksi olivat erittäin positiivisia. 3D-mallinnus ja virtuaalitodellisuus ovat jatkossakin kiinteä osa kaupunkisuunnittelua, jolla saadaan lisättyä ihmisten aktiivisuutta osallistumaan yhteisen kaupungin kehittämiseen. kuvitus

Pääset katsomaan Lestikadun 3D-mallia tästä linkistä (ei toimi Internet Explorer-selaimella)

facebooktwittergoogle_pluspinterestlinkedinmail


Arkkitehtuurin historia suunnitteluaineena

Iida Kalakoski

Arkkitehtuurin historia suunnitteluaineena

Kirjoittaja on arkkitehtuurin historian yliopisto-opettaja ja SAFAn koulutus- ja tutkimustoimikunnan puheenjohtaja.

Arkkitehtuurin historia ei ole tukiaine vaan kaiken perusta. Jotta voimme ymmärtää tulevaisuutta, meidän on ymmärrettävä myös menneisyyttä.

Opetan yhdessä professori Olli-Paavo Koposen kanssa arkkitehtuurin historiaa Tampereen teknillisessä yliopistossa. Pyrimme myös aktiivisesti kehittämään opetustamme ja kurssien sisältöä vastaamaan mm. työelämän tarpeisiin. TTY:llä arkkitehtuurin historia on jo pitkään ollut suunnitteluaine, jossa olemassa oleva ympäristö on lähtökohta rakennetun ympäristön kehittämiselle mm. restauroinnin, korjausrakentamisen ja täydennysrakentamisen keinoin.

kuva blogiin_verkko
Arkkitehtuurin historian peruskurssin opiskelijoita visioimassa kevyenliikenteen siltaa Tammerkosken niskassa sijaitsevaan Pajasaareen syksyllä 2017.

Arkkitehtuurin historia ei ole tukiaine vaan kaiken perusta. Jotta voimme ymmärtää tulevaisuutta, meidän on ymmärrettävä myös menneisyyttä. Käytännön opetustyössä toteutamme visiotamme siten, että lähes jokaiseen arkkitehtuurin historian kurssiin liittyy tärkeänä osana suunnittelullinen harjoitustyö. Ensimmäisen vuoden peruskurssilla harjoitustyöt ovat nopeita viikkoharjoituksia, joissa opetellaan tulkitsemaan historiallista ympäristöä oman suunnittelutyön lähtökohtana. Toisella vuosikurssilla laajan pakollisen ammattikurssin harjoitustöiden pääpaino on korjaamisessa, dokumentoinnissa ja arvottamisessa, kun tutustumme perinteiseen suomalaiseen rakennusperintöön esimerkiksi Vanhassa Raumassa.

Neljännellä vuosikurssilla, ja samalla viimeisellä pakollisella arkkitehtuurin historian kurssilla, perehdytään rakennusten uudiskäyttöihin ja täydennysrakentamiseen Vanhaa Raumaa moniulotteisemmassa historiallisessa ympäristössä, jossa opiskelijat haastetaan itse etsimään ja määrittämään ympäristön vahvuuksia ja kehittämään suunnitelmiaan havaintoihin perustuen.

Pakollisten arkkitehtuurin historian kurssien jälkeen opiskelijan tulisi kyetä tulkitsemaan eri-ikäistä rakennettua ympäristöä ja huomioimaan se suunnittelutyön lähtökohtana, oli kyse sitten korjaus-, uudiskäyttö- tai täydennysrakentamistehtävä. Jokaiselta valmistuvalta arkkitehdilta tulisi mielestämme löytyä tällaista ymmärrystä ja herkkyyttä rakennettua ympäristöä kohtaan, sillä tukeutuvathan lähes kaikki suunnittelutehtävämme tavalla tai toisella jo rakennettuun ympäristöön. Valinnaisella jatkokurssilla opiskelijat syventävät perusosaamistaan kehittyäkseen rakennusperinnön asiantuntijoina.

Arkkitehtuurin historia on tärkeää jokaiselle arkkitehdille. Kaikki se, mitä nyt rakennamme saattaa parhaassa tapauksessa muodostua huomisen rakennusperinnöksi. Ja toisaalta se, mikä nyt on muodikasta ja kokeilevaa, ei välttämättä kestä aikaa. Nykyään parjataan mielellään 1960- ja 1970-lukujen riskirakenteita, joita ei kuitenkaan tietoisesti rakennettu sellaisiksi. Vasta myöhemmin nämä kokeelliset rakenneratkaisut ovat osoittautuneet ongelmallisiksi. Tällaisia virhearviointeja tulisi tietenkin pyrkiä välttämään, mutten ole lainkaan varma, onko nykyrakentaminen oikealla tiellä. Historiaa tunteva suunnittelija kuitenkin ymmärtää roolinsa osana rakennetun ympäristön jatkumoa ja pyrkii toimimaan vastuullisesti niin nykyisen kuin tulevankin rakennusperinnön näkökulmasta.

facebooktwittergoogle_pluspinterestlinkedinmail


Kierikin puolustusrintama pitää!

Elli Maalismaa

Kierikin puolustusrintama pitää!

Suomen tiheimmin asutusta kivikautisesta Kierikistä, joka on myös yksi Suomen Europa Nostra-kohteista, löydettiin mm. kaksi uudentyyppistä hirsiperusteista suurtaloa, joissa asumukset yhdistyivät käytävillä toisiinsa jopa 60-metrisiksi rivitaloiksi.

Olen kotoisin 2000 asukkaan Yli-Iistä, nykyisestä Oulun kaupunginosasta. Lapsuuteni arki ja jännittävimmät asiat tapahtuivat vapaana virtaavan Iijoen ympärillä. Seutukunnan elämä mullistui 1960-luvulla, kun jokeen rakennettiin viisi voimalaitosta. Läksyjen lukua ryyditti ikkunasta näkyvä kaivinkone, joka yötä päivää muotoili Maalismaan voimalaitoksen alakanavan reunapenkkaa. Siinä se sitten oli soralla pari vuosikymmentä.

Voimalaitokset altaineen, kanavineen ja voimalinjoineen ovat muuttaneet rajusti kylien rakennetta ja jokivarren maisemia. Kaivaminen Yli-Iissä jatkuu edelleen, mutta ihan eri syystä ja huomattavasti pienemmillä työkaluilla. Kivikautinen menneisyytemme nousee ihmisten ilmoille.

Ensimmäiset merkit Iijoen alajuoksun kivikautisesta asutuksesta nousivat esille Pahkakosken voimalaitostyömaalla 1960-luvun alulla. Kaivauksissa löytyi Kierikkisaaren kauppapaikka ja vuosille 5300 – 4100 ennen ajanlaskumme alkua ajoittuvaa keramiikkaa. Yli-Ii nousi kertaheitolla Suomen arkeologiselle kartalle. Veljeni leveili muuallakin kuin kotona: ”Sanokaapas nyt, missä se kulttuurin kehto on!”

Arkeologit törmäsivät lähes sattumalta muinaisjäännösalueeseen 1990-luvun alulla. Läheiseltä suolta taas paikannettiin 35 hehtaaria täynnä 5000 vuotta vanhaa veistettyä puuta ja kivikautisia kalastusvälineitä. Siitä alkoivat Kierikin vuosittaiset arkeologiset kaivaukset.

Museo kuin Pohjanmaan puukirkko

Pieni kunta pisti tiede- ja museoprojektin liikkeelle vuonna 1996. Valtion ja EU:n tukeakin tuli, mutta kunta oli oman osuutensa kanssa kovilla. Muistan, miten hanke kuumensi tunteita ja ihmisiä luokiteltiin Kierikin kannattajiin ja vastustajiin. Olin otettu, kun kunta järjesti museosta arkkitehtuurikilpailun.

Professori Reijo Jallinoja suunnitteli upean Pohjoismaiden suurimman hirsirakennuksen, joka vihittiin vuonna 2001. Korkean auditorion ympärille sijoittuu Suomen ainoa kivikauteen keskittyvä näyttely ja ravintola kokoustiloineen. Kokonaisuuteen kuuluu myös pienen lammen ympärille rakennettu hotelli.

Ulkomuseoalueen kivikautisessa suurkylässä vierähtää useampikin tunti. Sieltä löytyy tekemisen iloa ja kivoja kokemuksia. Nokkapannukahvit tutkimukseen perustuvassa rivitaloennallistuksessa on yksi sellainen.

Kierikkikeskuksen arvostus näkyi palkintoina: Pohjois-Suomen rakennusteko 2001, Vuoden 2002 puupalkinto, Europa Nostran kulttuuriperintöpalkinto ainutlaatuisesta kivikautta esittelevästä ulkomuseosta vuonna 2002 ja Rakennustaiteen valtionpalkinto professori Reijo Jallinojalle vuonna 2005.

Museo kauppatavaraa?

Joulun alla sanomalehti tarjosi pahan. Oulun sivistys- ja kulttuuritoimen palveluverkkoselvityksessä 2018 esitettiin Kierikkikeskuksen museorakennuksen myyntiä, mikä tarkoitti toiminnan alasajoa. Kulttuurin vastaisuudeltahan se vaikutti.

Samaan aikaan Oulun kaupunki aikoo hakea vuoden 2026 Euroopan kulttuuripääkaupungiksi. Tavoitteena on parantaa kaupungin vetovoimaa ja kaupunkikehitystä. Kivikautinen kylä ei kuulunut niihin, vaikka kansainväliset kontaktit olivat valmiina.

Yli-iiläiset olivat tosi loukkaantuneita. Kierikistä oli tullut yhteinen ylpeyden aihe, joka nosti asukkaiden itsetuntoa ja paikkakunnan identiteettiä. Asia oli minullekin läheinen, koska kotini lähikankailta löytyy tutkimattomia muinaisjäännöksiä ja valtava kivirakka.

Miksi Suomen ainoa kivikautta esittelevä museo pitää myydä, vaikka toiminta pyörii taloudellisesti omillaan? Sitä kysyi moni muukin. Lehdistökohu oli melkoinen, kun hankkeen vastustajat kävivät tositoimiin. Eikä turhaan. Päättäjien oli pakko perääntyä.

Sivistys- ja kulttuurilautakunta lupasi säilyttää Kierikin museorakennuksen kokoelmineen. Kaupunginvaltuuston linjauksen mukaan ”Kierikkiä kehitetään voimakkaasti ja tunnistetaan sen mahdollisuus nousta ainutlaatuiseksi markkinointivetonaulaksi”.

Toivottavasti näin myös tehdään. Vaaran paikkoja voi tulla, sillä sivistys- ja kulttuuritoimen rakenteellinen säästötavoite on kova. Arvokkainta kummallisessa tapahtumasarjassa kuitenkin oli, että Kierikillä on vahva tukijoukko ja että kulttuuriympäristöjemme arvo ymmärretään. Kuka tietää, vaikka Kierikkikeskus on jonain päivänä maailman kulttuuriperintökohde!

facebooktwittergoogle_pluspinterestlinkedinmail


Digitalisaatio kaava- ja rakennussuunnittelun raja-aitoja kaatamaan

Sarita Humppi

Digitalisaatio kaava- ja rakennussuunnittelun raja-aitoja kaatamaan

Kirjoittaja on Jyväskylän kaupungin kaavoituksessa toimiva erikoissuunnittelija, joka tarkastelee arkkitehtuurin maailmaa maantieteilijän silmin.

Olisiko tietokoneavusteisista erillisistä suunnitteluympäristöistä mahdollisuus päästää työskentelytapaan, joka toimii todellista maailmaa jäljentävässä digitaalisessa ympäristössä?

Kaupunkisuunnittelun digitalisaatio etenee harppauksin. Tulevaisuuden kuvia on tarkasteltu ruudulta näkyvän 3D-mallin avulla jo useamman vuoden ajan.  Lisättyä todellisuutta ja virtuaalitodellisuutta esittävät lasit ovat parhaillaan tulossa esimerkiksi kaavoituksen asukastilaisuuksiin. Maallikolle tietomallit, rajapinnat ja muu ammattisanasto menevät nopeasti yli ymmärryksen. Vaikka tuntuuhan se hienolta seisoa kadulla katsellen rakennusta, jota ei vielä ole.

Suunnittelutyö on muuttunut yhä vahvemmin tietokoneavusteiseksi työksi. Digitalisaation mahdollisuudet eivät kuitenkaan piile siinä, mitä se tuo lisää nykyiseen suunnittelutyöhön. Tekniikka ja tietokoneet tarjoavat ratkaisuja ja mahdollisuuksia. Samalla pitäisi kuitenkin olla kirkkaana mielessä, mitä näillä ratkaisuilla halutaan saavuttaa. Enemmän tulisi pohtia sitä, millä tavalla suunnittelun tulee muuttua.

Jyväskylän kaupunki oli viime vuonna mukana SAFAn ja MAL-verkoston yhteisprojektissa 3DYKS. Hankkeessa visioitiin arkkitehtien näkökulmasta, mitä digitalisaatio tarjoaa hyvälle suunnittelutyölle. Jyväskylän esimerkissä pohdittiin kaavasuunnittelun ja rakennussuunnittelun yhtymäkohtia ja suunnitteluun liittyvän tiedon siirtymistä.

Kaupunkisuunnittelua ja arkkitehtuuria tehdään elämälle ja ihmisille. Nykytilanteessa suunnittelu tapahtuu kuitenkin muussa ympäristössä. Kaavoittaja joutuu litistämään kaupunkisuunnitelman paperiselle kaavakartalle ja yksittäisiin määräyksiin. Rakennussuunnittelija jatkaa työtä toisessa tietokoneavusteisessa ympäristössä ja yrittää tulkita litistetyn suunnitelman sisään kirjatut tavoitteet.

Pahimmassa tapauksessa tieto ei kulje näiden suunnittelutöiden välillä. Samalla hyvää kaupunki- ja asumisympäristöä luovat tavoitteet jäävät toteutumatta. Vika ei ole suunnittelijoissa vaan suunnittelujärjestelmässä ja siihen liittyvissä käytännöissä.

Olisiko tietokoneavusteisista erillisistä suunnitteluympäristöistä mahdollisuus päästää työskentelytapaan, joka toimii todellista maailmaa jäljentävässä digitaalisessa ympäristössä? Sisältäisikö se samalla suunnitteluun liittyvän tiedon ja tavoitteet sekä itse suunnittelualueesta ja sen ympäristöstä? Etenisivätkö kaava- ja rakennussuunnittelu saumattomasti uudessa suunnitteluprosessissa?

Kaiken hyödyn ottaminen irti digitalisaatiosta vaatii kovaa työtä. Jyväskylässä 3DYKS-projektin tiimoilta pidetyt työpajat osoittivat, että kaupunkisuunnittelun tulevaisuuden luomisessa tulee olla mukana niin kaava- kuin rakennussuunnittelu. Suunnitteluprosessi tulee ottaa mukaan kokonaisuutena eikä erillisinä osina.

Mikä sitten olisi kovan työn palkintona? Suunnitteluun kytkeytyvä tieto, tavoitteet ja arvot eivät häviäisi kaavasuunnittelijan ja rakennussuunnittelijan välillä.  Suunnittelusta tulisi myös entistä avoimempaa asukkaiden suuntaan.

Lisää kaupunkisuunnittelun digitalisaatiosta voi lukea täällä

facebooktwittergoogle_pluspinterestlinkedinmail


Rakennustaide ja kuvataide

Maarit Kaipiainen

Rakennustaide ja kuvataide

Kirjoittaja on Turussa asuva arkkitehti ja yhdistysaktiivi.

Onko rakennuskohteen rakennuttajan tai käyttäjän asia haluta rakennuksen ulko- tai sisätiloihin taidetta, tai olla haluamatta? Rakennuksen suunnittelijan asia? Kuvataiteilijan asia? Yhteiskunnan asia?

Turun Sibelius-museossa käytiin helmikuun alussa vilkasta keskustelua rakennustaiteen ja kuvataiteen suhteesta. Kyseessä oli vuotuinen Bryggman-seminaari, jossa aihetta tarkastelivat taiteen tutkija, rakennussuunnittelija, valtion kiinteistöjen ja taidepolitiikan edustaja, kaksi kuvataiteilijaa sekä Bryggman-säätiön asiamies. Onko rakennuskohteen rakennuttajan tai käyttäjän asia haluta rakennuksen ulko- tai sisätiloihin taidetta, tai olla haluamatta? Rakennuksen suunnittelijan asia? Kuvataiteilijan asia? Yhteiskunnan asia?

Aarhusin arkkitehtikoulun professori Ruth Baumeister esitteli tanskalaisen kuvataiteilijan Asger Jornin suhdetta arkkitehtuuriin. Jorn oli nuoruudessaan vaikuttunut Le Corbusierin kaksoisroolista arkkitehtina ja kuvataiteilijana ja pyrki ottamaan tiloja haltuun suurimuotoisella, julistemaisella ilmaisullaan. Myöhemmin Jorn kiinnostui pintojen ”ylikirjoittamisesta” – hän halusi taiteilijan jäljen kaikkiin pintoihin tavalla, jota 1900-luvun arkkitehtuurissa ei ollut nähty sitten jugendkauden. Ei ehkä yllätä, että tämä jälkimmäinen lähestymistapa ei juuri saavuttanut arkkitehtien suosiota. Jorn oli taiteilijaryhmä Cobran jäsen.

ALA-arkkitehtien Juho Grönholm pohdiskeli omassa esityksessään muutamien toimiston suunnittelemien kohteiden taideohjelmien merkitystä. Kristiansandin oopperatalon tilaajalla oli tavoitteena mittava taidekokonaisuus, joka tilattiin norjalaisilta taiteilijoilta. Seminaariyleisön näkökulmasta vaikutti siltä, että taide kytkeytyy rakennuksen eri sisätiloihin kiinnostavalla ja vierailuun houkuttelevalla tavalla. Rakenteilla olevan Helsingin keskuskirjaston taidehankinnat jäivät vielä salaisuudeksi. Grönholm piti outona ajatusta, että minkään kohteen tiloja pitäisi suunnitella uudelleen mahdollisen taidehankinnan takia. Arkkitehtuuri arkkitehtuurina ja taide taiteena.

Senaatti-kiinteistöjen arkkitehti Jari Auer esitteli työnantajansa taidepolitiikkaa. Valtion kiinteistöjä omistavaa organisaatiota koskee prosenttitaiteen tavoite. Koska omistajan on tarkoitus pitää kiinteistöt kiinnostavina potentiaalisia vuokralaisia ajatellen, omistaja pohtii taidehankintoja mahdollisen lisäarvon ja houkuttelevuuden näkökulmasta. Auttaako vuokralaisen löytämistä se, että rakennuksessa on oma taideohjelma? Vai onko ensisijaisesti kyse muista tekijöistä? Auer toimii parhaillaan myös Valtion taideteostoimikunnan puheenjohtajana ja saa siten pohtia rakennustaiteen ja kuvataiteen suhdetta koko maan laajuisesti.

Kuvataiteilija Leena Saarto kertoi turkulaisen taiteilijayhdistyksen Arten projektista Turun lääninvankilassa kesällä 2015. Taiteilijaryhmä sai yllätyksekseen vapaat kädet tyhjilleen jääneen punatiilirakennuksen täyttämiseen taideideoilla muutamaksi viikoksi. Hyvin erityinen miljöö, jossa oli yli sadan vuoden käytön jäljet, inspiroi taiteilijoita ja innosti kävijöitä niin, että jono kiersi tiilimuuria. Valtio pystyy siis tukemaan myös ex tempore -taidehankkeita, kun kaikki menee ns. nappiin. Toissa vuonna yksityiselle kiinteistöyritykselle myyty rakennus odottaa edelleen uudiskäyttöä.

Kuvataiteilija Aarne Jämsä sai kutsukilpailun kautta tehtäväkseen Kehäradan taidehankkeen lentoasemalla. Kyseessä on mittava teos juna-asemahallin molemmilla sivuilla. Jämsä kuvaili värikkäästi teoksen ”Helman heilahdus” piirustustyötä, johon liittyi sopivien tekstiilien etsintä kirpputoreilta. Jollakin kirpputorilla häntä oli arveltu transvestiitiksi. Kuvien piirtäminen oli vain osa tehtävää. Piirroksista suurennetut ja tulostetut paneelit piti saada kuljetetuksi tilaan ja turvallisesti kiinni louhitun hallin seiniin. Jämsän esitys antoi havainnollisen mielikuvan siitä monivaiheisuudesta, johon poikkeuksellisen suuren teoksen tekeminen johtaa.

Bryggman-säätiön asiamies Mikko Laaksonen kertoi seminaarin lopuksi Erik Bryggmanin kuvataideopinnoista lukioaikana sekä Bryggmanin ystävä- ja tuttavapiiriin kuuluneista taiteilijoista. Bryggmanin omiin töihin kuuluu joukko muistomerkkejä, jotka sijoittuvat arkkitehtuurin ja taiteen välimaastoon. Useimmat liittyvät sankarihautasuunnitelmiin. Kaksi muistomerkkiä sijaitsee Helsingissä: ”Veljeshauta” (Elias Ilkan kanssa) Vanhan kirkon puistossa sekä Maamme-laulun muistomerkki Kumpulassa.

Woldemar Baeckmanin suunnittelema Sibelius-museo täyttää 50 vuotta. Taidokasta betoniarkkitehtuuria kannattaa käydä tarkastelemassa. Museossa on esillä rakennuksen historiaan liittyvää aineistoa ensi loppiaiseen asti. Näyttelyssä voi äänestää siitä, onko kyseessä kamala laatikko vai ihana betonitalo.

facebooktwittergoogle_pluspinterestlinkedinmail


Arkkitehtuurin historian professuuria uhkaa puolittaminen

Roy Mänttäri

Arkkitehtuurin historian professuuria uhkaa puolittaminen

Rakennusperintö-SAFAn johtokunnassa vaikuttava arkkitehti toimi pitkään Arkkitehtuurimuseon näyttelytoimiston päällikkönä.

Jos aie toteutuu, arkkitehtien kantama vastuu ja ymmärrys yhteisestä kansallisomaisuudesta vähenee huolestuttavasti.

Aalto-yliopistossa on hanke, joka muuntaisi arkkitehtuurin historian professuurin täyspäiväisestä puolipäiväiseksi. Arkkitehtuurin historia oli opintojeni aikaan kauan sitten arkkitehtuurin ymmärtämisen kannalta kaikkein tärkein opetusalue. Opin lukemaan taloja. Opin myös näkemään tyylit kokonaisuuksina ja välttämään niihin ripustautumista. Kaikki tyylit ovat tilapäisiä ja seuraava syrjäyttävä tyyli ei kunnioita edellistä, jonka se kokee vanhanaikaiseksi. Tämä johtaa aina väheksyvään purkamiseen, jota myöhemmin kadutaan.

Sekä arkkitehtuurin lukeminen että tyylien karttaminen ovat arkkitehdin ammattitaidoissa keskeisessä osassa. On osattava myös arvostaa olemassa olevaa ympäristöä trendeistä riippumatta. Ja on tarpeen arvottaa, vaikka arvostukset vaihtelevatkin. Kaikki rakennukset eivät ole säilyttämisen arvoisia, mutta ajan hengestä huolimatta on vältettävä yhteiskunnan varojen tuhlaamista.

Arkkitehtuurin historian professorin työmäärä on tähän asti ylittänyt täyspäiväisyyden. Professoreina on toiminut tunnettuja nimiä: Nils-Erik Wickberg, Henrik Lilius, Vilhelm Helander, Aino Niskanen. Kaikki ovat luennoineet innostavasti, teettäneet antoisia harjoituksia ja vetäneet väsymättömästi tutustumisretkiä. Kaikki ovat kohottaneet valmiiden arkkitehtien pätevyyttä rakennussuojelussa, tutkimuksessa ja rakennusperinnön puolesta saarnaamisessa.

Nyt ollaan arkkitehtuurin historian taitekohdassa. Jos aie toteutuu, arkkitehtien kantama vastuu ja ymmärrys yhteisestä kansallisomaisuudesta vähenee huolestuttavasti. Arkkitehtuurin historian pitkien linjojen hahmottaminen on olennaista ympäristön merkityksen käsittämistä. Rakennustaiteen historian tunteminen tarkoittaa kaikkien kausien kunnioittamista, mutta myös arvojen tunnistamista. Arkkitehtuuri jää jälkeemme tuleville osoitukseksi meidän aikamme yhteiskunnan valinnoista, jotka eivät suinkaan kaikki ole kannatettavia.

Arkkitehtien on yhtenäisenä joukkona täysi syy torjua osaamistamme rapauttavat ratkaisut. Tämä hanke on tuollaisista räikeä esimerkki, eikä ehkä jää viimeiseksi.

facebooktwittergoogle_pluspinterestlinkedinmail


LUONNON, RAKENNUSTEN VAI KULTTUURIYMPÄRISTÖN SUOJELUA?

Kaarin Taipale

LUONNON, RAKENNUSTEN VAI KULTTUURIYMPÄRISTÖN SUOJELUA?

Kaupunkitutkimuksen alalta väitellyt TkT Kaarin Taipale on entinen Arkkitehti-lehden päätoimittaja, sittemmin Helsingin rakennusvalvonnan päällikkö, kaupunkien kestävän kehityksen maailmanjärjestö ICLEIn puheenjohtaja ja asiantuntija YK-ohjelmissa. Viime vuosina hän on ahkeroinut kirjoittajana ja poliittisena päättäjänä Helsingissä ja Uudenmaan maakuntahallituksessa.

Kulttuuriympäristöä ei voi rajata yhteen kuvakulmaan eikä yhteen pysäytyskuvaan. Sen voi kuitenkin tuhota hetkessä.

Pallas-Yllästunturin kansallispuisto perustettiin 1938. Suojeltiin uljaita maisemia ja jaloja tuntoja. Nyt puhutaan luonnon monimuotoisuudesta suojelun kohteena.

Rakennussuojelu ylevöitti vallan symboleja ja suurmiesten koteja: Kekkosen syntymämökki tai vahvat instituutiot, kirkot ja palatsit. Vasta myöhemmin alettiin purku-uhan alta pelastaa myös rakennuksia, jotka eivät kuvaa rahan tai muun vallan mahtia. Käsityön jäljen, teknisen innovaation tai sosiaalisen kerrostuman säilyminen, menneen läsnäolo nähdään arvokkaana.

Yhteiskunnallisen hyväksynnän saaminen suojelulle ei ole helppoa. Vasta-argumentteja riittää: maanomistajan etu, ”huono kunto”, työllisyys, elinkeinopolitiikka… Tuskallisimmat keskustelut käydään uudemman arkkitehtuurin suojelusta: se on ruma, se on makuasia. Ellei kyse ole viheralueista, media asettuu edistyksen ja katugalluppien puolelle suojelua pilkkaamaan.

Entä kulttuuriympäristö, rakennetun ja luonnonympäristön sekoitus: vuosisatoja viljellyt pellot, metsänreuna ja horisontissa nouseva kirkontorni, tai Hesperiankatujen puistikko ja sitä rajaavat talomuurit. Kulttuuriympäristöt kertovat luonnosta ja tavoista, joilla ihminen on sitä muokannut elinympäristökseen. Kulttuuriympäristöä ei voi rajata yhteen kuvakulmaan eikä yhteen pysäytyskuvaan. Sen voi kuitenkin tuhota hetkessä.

Otetaan esimerkki: Helsingin keskuspuistoon on suunnitteilla yksityinen kiinteistöinvestointihanke. Maan päälle tulisi 75 000 kem, maan alle 180 000 neliötä ja 1 000 autopaikkaa. Tätä lobataan nimellä Helsinki Garden, lätkäfaneille HIFKin halli.

Kadun pohjoispuolella luonnonsuojelijat ovat kyllä valmiita kahliutumaan puihin. Rakennussuojelijat miettivät ehkä vanhan jäähallin kohtaloa tai uudisrakentamisen suhdetta Olympiastadioniin. Mutta harvaa näyttää kiinnostavan kokonaisuus, kulttuuriympäristö.

Hankkeen ystävien suusta lipsahtaa jokapaikan argumentteja ja urbaanilegendoja: sehän on vain parkkipaikka, ei tämä ole keskuspuistoa, vastustus on pelkkää muutosvastarintaa, tämä on kulttuurihanke, vanha jäähalli vaatii täysremonttia.

Projektin suunnittelijat käyttävät ohituskaistaprojektien uuskieltä ja vakuuttavat kirkkain silmin, että investointihankkeen kiinteistömassaan koverretut rakoset ”avaavat näkymiä keskuspuistoon ja Stadionin tornille”. Asunto- ja hotellikompleksin piha areenan katolla onkin ”puistomainen aukio, vehreä, olohuonemainen” julkinen tila pihashakille. Myös katutason alapuolella oleva ravintolarysä, ”galleria” on ”julkinen tila”.

Tosiasiassa vielä voimassa olevassa asemakaavassa nykyinen parkkipaikka on puistoa. Maakuntakaavassa alue on vihreää ja voimassa olevassa yleiskaavassa kaupunkipuistoa. Vanhan jäähallin vesikatto on korjattava, ei muuta.

Näin ”elinkeinopolitiikka” ohittaa sanaakaan sanomatta kulttuuriympäristön ja yhteisesti sovitut suunnitteluperiaatteet. Fake news leviää helpommin kuin huolella tehdyt selvitykset alueen historiallisista arvoista. Kuka valitsi nämä edistykselliset päättäjät? Miksi SAFA vaikenee?

facebooktwittergoogle_pluspinterestlinkedinmail


Bruno Zevi 100 vuotta

Ari Hynynen

Bruno Zevi 100 vuotta

Kirjoittaja toimii arkkitehtuuri- ja kaupunkitutkimuksen professorina Tampereen teknillisen yliopiston arkkitehtuurin laitoksella ja Seinäjoen kaupunkilaboratoriossa.

Monet suuret nimet saivat tuntea hänen kynänsä ja kielensä terävyyden, jos olivat pettäneet modernit ihanteet. Hän ei säästänyt Corbusieria, Louis Kahnia, Mies van der Rohea, eikä edes Alvar Aaltoa, vaikka noteerasikin tämän korkealle.

Vuodelle 2018 näyttää kasaantuvan oikein merkkipäivien klusteri. Kansalaissodasta on kulunut 100 vuotta ja Alvar Aallon syntymästä 120 vuotta. Nämä ovat varmasti suomalaisille tärkeimmät, mutta miksei mukaan mahtuisi vielä yksi italialainenkin merkkipäivä? Bruno Zevi (1918-2000) olisi täyttänyt tammikuun 22. päivä 100 vuotta, jos olisi vielä elossa.

Zevi oli yksi kaikkien aikojen merkittävimpiä arkkitehtuuriteoreetikkoja. Hänet tunnetaan erityisesti modernia arkkitehtuuria koskevista analyyseistaan. Zevin näkemykset olivat jyrkkiä ja kirjoitusten tyyli provokatiivinen. Monet suuret nimet saivat tuntea hänen kynänsä ja kielensä terävyyden, jos olivat pettäneet modernit ihanteet. Hän ei säästänyt Corbusieria, Louis Kahnia, Mies van der Rohea, eikä edes Alvar Aaltoa, vaikka noteerasikin tämän korkealle. Syyksi riitti, että joku näiden mestareiden rakennuksista näytti taantuvan klassiseen symmetriaan ja formalistiseen laatikkomaisuuteen.

Zevi oli tuottelias kirjoittaja, joka panosti paljon työnsä popularisointiin ja poleemisten lehtiartikkeleiden julkaisemiseen. Nämä saivat aikaan keskustelua, joka oli kuitenkin vain pintakohinaa hänen työnsä todellisen ytimen ympärillä. Sen keskeinen osa on luettavissa teoksesta ”Towards an Organic Architecture”. Italiankielinen alkuperäisteos julkaistiin jo vuonna 1945 Zevin ollessa vasta 27-vuotias. Juutalaisen syntyperänsä ja poliittisen aktiivisuutensa vuoksi hän joutui pakoilemaan Mussolinin hallintoa ja kirjoitti Lontoossa.

Zevi näki, miten Euroopassa valtaapitävät natsit ja fasistit hylkäsivät juuri vauhtiin päässeen modernin liikehdinnän ja palasivat klassiseen muotomaailmaan. Sama kehitys tapahtui Stalinin Neuvostoliitossa. Zevin intohimoinen vastakkainasettelu klassisen ja modernin välillä tuntuu kumpuavan hänen oman sukupolvensa elävästä kokemuksesta, mikä näkyy hyvin hänen akateemista teoretisointia kaihtavassa tavassaan ajatella ja kirjoittaa.

Hän palasi aina uudelleen modernin arkkitehtuurin alkulähteille. Ja tähän ”alkuperäisen” idean jahtaamiseen perustuu myös hänen omaperäinen tulkintansa orgaanisesta arkkitehtuurista. Toisin kuin orgaaninen usein ymmärretään, Zevi ei kytkenyt käsitettä fyysiseen muotoon. Hänelle orgaaninen tarkoitti kaikesta arkkitehtuurin ulkokohtaisesta säännöstöstä ja ennakkokäsityksistä luopumista, sekä keskittymistä rakennuksen sosiaaliseen sisältöön: siihen miten tila tukee ihmisten ja yhteisöjen elämää ja hyvinvointia. Arkkitehtuurin varsinaista materiaalia on tila, jonka ihmiselämän käytännöt luovat ympärilleen. Samansuuntaisia ajatuksia lausuttiin modernin arkkitehtuurin syntysanoissa.

Zevin näkemyksen mukaan Alvar Aalto edusti orgaanista ihannetta ja näin ollen myös modernin arkkitehtuurin alkuperäisiä periaatteita. Enso-Gutzeitin toimistotalo Helsingissä oli kuitenkin harmillinen paluu klassiseen laatikkoon, josta Zevi muistuttaa myöhemmissä kirjoituksissaan. Tosin vaikuttaa siltä, että hänen rankinglistansa oli lyöty lukkoon jo aikaisemmin. Zevi matkusteli Yhdysvalloissa 1940-luvun alkuvuosina ja tutustui Frank Lloyd Wrightin arkkitehtuuriin, josta ei löytynyt notkahduksia, ja jonka saattoi nostaa jalustalle omaan arvoonsa yli muiden.

 

Kirjallisuutta:

Dean, Andrea Oppenheimer (1983). Bruno Zevi on Modern Architecture. Rizzoli, New York.

Zevi, Bruno (1950). Towards an Organic Architecture. Faber & Faber, London. (Italiankielinen alkuperäisteos 1945)

Zevi, Bruno (1974). Architecture as Space. How to Look at Architecture. Horizon Press, New York. (Italiankielinen alkuperäisteos 1957).

Zevi, Bruno (1978). The Modern Language of Architecture. University of Washington Press, Seattle. (Italiankielinen alkuperäisteos 1973).

facebooktwittergoogle_pluspinterestlinkedinmail


Paikallinen sopiminen uutta arkkitehtisuunnittelualan tes:ssa

Hanna Huotari

Paikallinen sopiminen uutta arkkitehtisuunnittelualan tes:ssa

Kirjoittaja on TEKin arkkitehtien työmarkkina-asioista vastaava asiamies.

Paikallisesti ei voida sopia, ettei palkkoja koroteta lainkaan. Paikallisissa neuvotteluissa on syytä tutustua tarkasti yrityksen tilanteeseen.

Arkkitehtisuunnittelualan työehtosopimus astui voimaan 1.11.2017. Sopimus on kolmevuotinen. Mikäli vuoden 2020 palkoista ei päästä liittojen välillä sopuun keväällä 2019, sopimus on mahdollista irtisanoa päättymään 31.10.2019.

Paikallinen sopiminen palkankorotuksista uusi elementti

Jos henkilöstö on valinnut luottamusmiehen, työpaikoilla on mahdollista neuvotella paikallisesti palkankorotuksista. Neuvottelut käydään luottamusmiehen ja työnantajan välillä. Paikallisesti sovittavia asioita ovat korotusten toteutustapa, ajankohta ja suuruus. Paikallinen sopimus 2018 osalta tuli tehdä 15.1.2018 mennessä ja vuoden 2019 osalta 15.12.2018 mennessä, ellei käsittelyajasta sovita toisin. Paikallisesti ei voida sopia, ettei palkkoja koroteta lainkaan. Paikallisissa neuvotteluissa on syytä tutustua tarkasti yrityksen tilanteeseen. Esimerkiksi tiedot yrityksen talous-, tilauskanta- ja työllisyystilanteesta ja niiden kehittymisestä tukevat paikallisia neuvotteluja. Annettavat tiedot ovat luottamuksellisia.

Mikäli paikallista palkkaratkaisua ei tehdä tai luottamusmiestä ei ole valittu, ylemmän toimihenkilön tunti- ja kuukausipalkkaa korotetaan 1.1.2018 lukien 1,2 %:n ja 1.1.2019 lukien 1 %:n yleiskorotuksella. Tämän lisäksi palkkoja korotetaan työnantajan jakamalla yrityskohtaisella erällä. Erän suuruus on 1.1.2018 lukien 0,4 % ja 1.1.2019 lukien 0,6 %. Erän suuruus lasketaan ylempien toimihenkilöiden joulukuun 2017 (ja vuoden 2019 osalta joulukuun 2018) säännöllisen työajan palkoista luontoisetuineen. Yrityskohtaisen erän määräytymisperusteet ja suuruus selvitetään ennen erän käyttöönottoa luottamusmiehelle tai koko henkilöstölle. Lisäksi erän maksamisen jälkeen työnantaja antaa selvityksen erän kohdentamisesta viimeistään 31.3.2018 mennessä. Selvityksestä tulee käydä ilmi koko erän suuruus, ylempien toimihenkilöiden lukumäärä, kuinka moni on saanut henkilökohtaisen korotuksen ja keskimääräisen korotuksen suuruus. Mikäli selvitystä ei anneta määräaikaan mennessä tai erää ei kohdenneta edellä mainitulla tavalla, erä maksetaan takautuvasti 1.1.2018 lukien 0,4 %:n ja 1.1.2019 lukien 0,6 %:n yleiskorotuksena kullekin ylemmälle toimihenkilölle.

Muut muutokset

Palkanmaksukausi on 1 kuukausi, ellei työsopimuksella ole toisin sovittu. Palkka maksetaan viimeistään palkanmaksukauden päättymistä seuraavan kuukauden 5. työpäivänä. Työsuhteen päättyessä palkka voidaan maksaa normaalina palkanmaksupäivänä.

Vapaa-aikana työasioissa matkustamisen korvaus nostettiin 18 eurosta 19 euroon tunnilta. Matkakustannusten korvaukset maksetaan verohallituksen vahvistamien verovapaiden määrien mukaisesti. Päivärahan maksun edellytyksenä kuitenkin on, että matkan pituuden tulee olla vähintään 30 kilometriä kotoa tai työpaikalta. Kokopäivärahan suuruus 2018 on 42 euroa, osapäivärahan suuruus 19 euroa ja kilometrikorvaus 42 senttiä/km.

Liukuvan työajan osalta sovittiin, että työajan käyttösuunnitelmana pidetään liukuvaa työaikaa, mikäli yrityksessä on paikallisesti sovittu liukuvan työajan käytöstä. Lisäksi työehtosopimukseen tehtiin malliliiteasiakirja, jolla voi sopia liukuvasta työajasta.

Adoptiovapaa rinnastetaan jatkossa äitiys- ja isyysvapaaseen. Alle kouluikäisen lapsen adoptoineelle maksetaan äitiys- ja isyysvapaan palkkaa samalla tavalla kuin niistä on työehtosopimuksessa sovittu. Tämä edellyttää, että ylempi toimihenkilö on oikeutettu saamaan adoptiovanhemmalle maksettavaa Kelan vanhempain- tai isyysrahaa.

Sairaan lapsen hoito ja muu tilapäinen vapaa

Jos ylemmän toimihenkilön alle 10-vuotias lapsi sairastuu, lapsen vanhemmalle annetaan palkallista vapaata enintään kolme työpäivää. Vapaan antaminen palkallisena edellyttää, että molemmat vanhemmat ovat ansiotyössä tai kyseessä on yksinhuoltaja. Lapsen sairaudesta esitetään vastaavanlainen selvitys kuin vaaditaan toimihenkilön omasta sairaudesta. Mikäli perheen piirissä sattuu muu äkillinen sairaustapaus tai läheinen kuolee, ylemmällä toimihenkilöllä on oikeus saada lyhyttä palkallista tilapäistä vapaata enintään 2 työpäivää. Läheinen omainen on puoliso, omat ja puolison vanhemmat, perheen lapset sekä veljet, sisaret ja isovanhemmat.

facebooktwittergoogle_pluspinterestlinkedinmail