Paikallinen sopiminen uutta arkkitehtisuunnittelualan tes:ssa

Hanna Huotari

Paikallinen sopiminen uutta arkkitehtisuunnittelualan tes:ssa

Kirjoittaja on TEKin arkkitehtien työmarkkina-asioista vastaava asiamies.

Paikallisesti ei voida sopia, ettei palkkoja koroteta lainkaan. Paikallisissa neuvotteluissa on syytä tutustua tarkasti yrityksen tilanteeseen.

Arkkitehtisuunnittelualan työehtosopimus astui voimaan 1.11.2017. Sopimus on kolmevuotinen. Mikäli vuoden 2020 palkoista ei päästä liittojen välillä sopuun keväällä 2019, sopimus on mahdollista irtisanoa päättymään 31.10.2019.

Paikallinen sopiminen palkankorotuksista uusi elementti

Jos henkilöstö on valinnut luottamusmiehen, työpaikoilla on mahdollista neuvotella paikallisesti palkankorotuksista. Neuvottelut käydään luottamusmiehen ja työnantajan välillä. Paikallisesti sovittavia asioita ovat korotusten toteutustapa, ajankohta ja suuruus. Paikallinen sopimus 2018 osalta tuli tehdä 15.1.2018 mennessä ja vuoden 2019 osalta 15.12.2018 mennessä, ellei käsittelyajasta sovita toisin. Paikallisesti ei voida sopia, ettei palkkoja koroteta lainkaan. Paikallisissa neuvotteluissa on syytä tutustua tarkasti yrityksen tilanteeseen. Esimerkiksi tiedot yrityksen talous-, tilauskanta- ja työllisyystilanteesta ja niiden kehittymisestä tukevat paikallisia neuvotteluja. Annettavat tiedot ovat luottamuksellisia.

Mikäli paikallista palkkaratkaisua ei tehdä tai luottamusmiestä ei ole valittu, ylemmän toimihenkilön tunti- ja kuukausipalkkaa korotetaan 1.1.2018 lukien 1,2 %:n ja 1.1.2019 lukien 1 %:n yleiskorotuksella. Tämän lisäksi palkkoja korotetaan työnantajan jakamalla yrityskohtaisella erällä. Erän suuruus on 1.1.2018 lukien 0,4 % ja 1.1.2019 lukien 0,6 %. Erän suuruus lasketaan ylempien toimihenkilöiden joulukuun 2017 (ja vuoden 2019 osalta joulukuun 2018) säännöllisen työajan palkoista luontoisetuineen. Yrityskohtaisen erän määräytymisperusteet ja suuruus selvitetään ennen erän käyttöönottoa luottamusmiehelle tai koko henkilöstölle. Lisäksi erän maksamisen jälkeen työnantaja antaa selvityksen erän kohdentamisesta viimeistään 31.3.2018 mennessä. Selvityksestä tulee käydä ilmi koko erän suuruus, ylempien toimihenkilöiden lukumäärä, kuinka moni on saanut henkilökohtaisen korotuksen ja keskimääräisen korotuksen suuruus. Mikäli selvitystä ei anneta määräaikaan mennessä tai erää ei kohdenneta edellä mainitulla tavalla, erä maksetaan takautuvasti 1.1.2018 lukien 0,4 %:n ja 1.1.2019 lukien 0,6 %:n yleiskorotuksena kullekin ylemmälle toimihenkilölle.

Muut muutokset

Palkanmaksukausi on 1 kuukausi, ellei työsopimuksella ole toisin sovittu. Palkka maksetaan viimeistään palkanmaksukauden päättymistä seuraavan kuukauden 5. työpäivänä. Työsuhteen päättyessä palkka voidaan maksaa normaalina palkanmaksupäivänä.

Vapaa-aikana työasioissa matkustamisen korvaus nostettiin 18 eurosta 19 euroon tunnilta. Matkakustannusten korvaukset maksetaan verohallituksen vahvistamien verovapaiden määrien mukaisesti. Päivärahan maksun edellytyksenä kuitenkin on, että matkan pituuden tulee olla vähintään 30 kilometriä kotoa tai työpaikalta. Kokopäivärahan suuruus 2018 on 42 euroa, osapäivärahan suuruus 19 euroa ja kilometrikorvaus 42 senttiä/km.

Liukuvan työajan osalta sovittiin, että työajan käyttösuunnitelmana pidetään liukuvaa työaikaa, mikäli yrityksessä on paikallisesti sovittu liukuvan työajan käytöstä. Lisäksi työehtosopimukseen tehtiin malliliiteasiakirja, jolla voi sopia liukuvasta työajasta.

Adoptiovapaa rinnastetaan jatkossa äitiys- ja isyysvapaaseen. Alle kouluikäisen lapsen adoptoineelle maksetaan äitiys- ja isyysvapaan palkkaa samalla tavalla kuin niistä on työehtosopimuksessa sovittu. Tämä edellyttää, että ylempi toimihenkilö on oikeutettu saamaan adoptiovanhemmalle maksettavaa Kelan vanhempain- tai isyysrahaa.

Sairaan lapsen hoito ja muu tilapäinen vapaa

Jos ylemmän toimihenkilön alle 10-vuotias lapsi sairastuu, lapsen vanhemmalle annetaan palkallista vapaata enintään kolme työpäivää. Vapaan antaminen palkallisena edellyttää, että molemmat vanhemmat ovat ansiotyössä tai kyseessä on yksinhuoltaja. Lapsen sairaudesta esitetään vastaavanlainen selvitys kuin vaaditaan toimihenkilön omasta sairaudesta. Mikäli perheen piirissä sattuu muu äkillinen sairaustapaus tai läheinen kuolee, ylemmällä toimihenkilöllä on oikeus saada lyhyttä palkallista tilapäistä vapaata enintään 2 työpäivää. Läheinen omainen on puoliso, omat ja puolison vanhemmat, perheen lapset sekä veljet, sisaret ja isovanhemmat.

facebooktwittergoogle_pluspinterestlinkedinmail

Kommentoi

Sähköpostiasi ei julkaista. Vaaditut kentät on merkitty *