Asiasana-arkisto: Hakaniemen tori



HAKANIEMEN TORILLE OMA ILME

Esko Kaasinen

HAKANIEMEN TORILLE OMA ILME

Arkkitehtikonkari, työskennellyt Helsingissä, Berliinissä ja Tampereella.

Torista tulisi omailmeinen, puoleensavetävä olohuone.

Hakaniemen Kauppahallin tuleva remontti vie hallin kauppiaat väistötiloihin. Niitä on esitetty Hakaniemen torille. Olisi paha kaupunkikuvallinen virhe rakentaa keskelle perinteikästä toria. Väliaikaisenakin järjestely tuhoaisi torin useaksi vuodeksi.

Kaupunkisuunnitteluvirastosta kerrottiin, ettei siellä ole tekeillä mitään suunnitelmia Kauppahallin remontin ajalle. Tässä tilanteessa olisi kuitenkin mahdollisuus saadakin pysyvämpääkin kaupunkikuvallista kohennusta torille, esimerkiksi oheisen kaaviokuvan tapaan.

kaasinen kuva2

Kuten Juha Ilonenkin muutama vuosi sitten ansiokkaassa ”Olohuone Helsinki”-kartoituksessaan totesi, tori on tilalliselta hahmoltaan liian laaja ja jäsentymätön miellyttäväksi piazzaksi. Väistötilat mahtuisivat kiertämään torin reunoja ja rajaisivat sen samalla intiimimmäksi. Rajauksena vilkasliikenteisen Siltasaarenkadun suuntaan voisi toimia puurivi, jonka katveessa olisi tiloja torikauppiaiden pakettiautoille.

Hallin väistötilat voidaan jakaa useaan paviljonkiin, joiden väliin jää ulkokahvioille nykyistä kunnollisemmat katetut tilat. Ne olisivat samalla näkymäaukkoja varsinkin merelle. Kahviotilat voidaan suunnitella vuodenaikojen mukaan osittain suljettaviksi, mikä olisi telttoja tyylikkäämpi ratkaisu. Torimuusikot saisivat oman paikkansa pääkahvion lähellä.

Väistötilat voisivat jäädä remontin jälkeen paikoilleen, jos tori- ja hallikauppaa on mahdollista laajentaa ja tuoda uusiakin sopivia toimintoja torille. Tämä antaisi perusteita suunnitella väistötilat huolellisesti torin henkeä kunnioittaen ja kohottaen. Torista tulisi omailmeinen puoleensavetävä olohuone.

Parkkipaikat pilaavat nyt kauppahallin edustan. Niiden tilalla voisi olla piazzalle tyypillinen suihkuallas penkkeineen. Tärkeätä olisi säilyttää torin etelälaidasta vapaa näkymä toria hallitsevaan kauppahallirakennukseen.

facebooktwittergoogle_pluspinterestlinkedinmail