Asiasana-arkisto: Helsinki Garden



LUONNON, RAKENNUSTEN VAI KULTTUURIYMPÄRISTÖN SUOJELUA?

Kaarin Taipale

LUONNON, RAKENNUSTEN VAI KULTTUURIYMPÄRISTÖN SUOJELUA?

Kaupunkitutkimuksen alalta väitellyt TkT Kaarin Taipale on entinen Arkkitehti-lehden päätoimittaja, sittemmin Helsingin rakennusvalvonnan päällikkö, kaupunkien kestävän kehityksen maailmanjärjestö ICLEIn puheenjohtaja ja asiantuntija YK-ohjelmissa. Viime vuosina hän on ahkeroinut kirjoittajana ja poliittisena päättäjänä Helsingissä ja Uudenmaan maakuntahallituksessa.

Kulttuuriympäristöä ei voi rajata yhteen kuvakulmaan eikä yhteen pysäytyskuvaan. Sen voi kuitenkin tuhota hetkessä.

Pallas-Yllästunturin kansallispuisto perustettiin 1938. Suojeltiin uljaita maisemia ja jaloja tuntoja. Nyt puhutaan luonnon monimuotoisuudesta suojelun kohteena.

Rakennussuojelu ylevöitti vallan symboleja ja suurmiesten koteja: Kekkosen syntymämökki tai vahvat instituutiot, kirkot ja palatsit. Vasta myöhemmin alettiin purku-uhan alta pelastaa myös rakennuksia, jotka eivät kuvaa rahan tai muun vallan mahtia. Käsityön jäljen, teknisen innovaation tai sosiaalisen kerrostuman säilyminen, menneen läsnäolo nähdään arvokkaana.

Yhteiskunnallisen hyväksynnän saaminen suojelulle ei ole helppoa. Vasta-argumentteja riittää: maanomistajan etu, ”huono kunto”, työllisyys, elinkeinopolitiikka… Tuskallisimmat keskustelut käydään uudemman arkkitehtuurin suojelusta: se on ruma, se on makuasia. Ellei kyse ole viheralueista, media asettuu edistyksen ja katugalluppien puolelle suojelua pilkkaamaan.

Entä kulttuuriympäristö, rakennetun ja luonnonympäristön sekoitus: vuosisatoja viljellyt pellot, metsänreuna ja horisontissa nouseva kirkontorni, tai Hesperiankatujen puistikko ja sitä rajaavat talomuurit. Kulttuuriympäristöt kertovat luonnosta ja tavoista, joilla ihminen on sitä muokannut elinympäristökseen. Kulttuuriympäristöä ei voi rajata yhteen kuvakulmaan eikä yhteen pysäytyskuvaan. Sen voi kuitenkin tuhota hetkessä.

Otetaan esimerkki: Helsingin keskuspuistoon on suunnitteilla yksityinen kiinteistöinvestointihanke. Maan päälle tulisi 75 000 kem, maan alle 180 000 neliötä ja 1 000 autopaikkaa. Tätä lobataan nimellä Helsinki Garden, lätkäfaneille HIFKin halli.

Kadun pohjoispuolella luonnonsuojelijat ovat kyllä valmiita kahliutumaan puihin. Rakennussuojelijat miettivät ehkä vanhan jäähallin kohtaloa tai uudisrakentamisen suhdetta Olympiastadioniin. Mutta harvaa näyttää kiinnostavan kokonaisuus, kulttuuriympäristö.

Hankkeen ystävien suusta lipsahtaa jokapaikan argumentteja ja urbaanilegendoja: sehän on vain parkkipaikka, ei tämä ole keskuspuistoa, vastustus on pelkkää muutosvastarintaa, tämä on kulttuurihanke, vanha jäähalli vaatii täysremonttia.

Projektin suunnittelijat käyttävät ohituskaistaprojektien uuskieltä ja vakuuttavat kirkkain silmin, että investointihankkeen kiinteistömassaan koverretut rakoset ”avaavat näkymiä keskuspuistoon ja Stadionin tornille”. Asunto- ja hotellikompleksin piha areenan katolla onkin ”puistomainen aukio, vehreä, olohuonemainen” julkinen tila pihashakille. Myös katutason alapuolella oleva ravintolarysä, ”galleria” on ”julkinen tila”.

Tosiasiassa vielä voimassa olevassa asemakaavassa nykyinen parkkipaikka on puistoa. Maakuntakaavassa alue on vihreää ja voimassa olevassa yleiskaavassa kaupunkipuistoa. Vanhan jäähallin vesikatto on korjattava, ei muuta.

Näin ”elinkeinopolitiikka” ohittaa sanaakaan sanomatta kulttuuriympäristön ja yhteisesti sovitut suunnitteluperiaatteet. Fake news leviää helpommin kuin huolella tehdyt selvitykset alueen historiallisista arvoista. Kuka valitsi nämä edistykselliset päättäjät? Miksi SAFA vaikenee?

facebooktwittergoogle_pluspinterestlinkedinmail