Asiasana-arkisto: liikkuvuus



Kuka tarvitsee arkkitehtuurin tutkimusta?

Ari Hynynen

Kuka tarvitsee arkkitehtuurin tutkimusta?

Kirjoittaja toimii arkkitehtuuri- ja kaupunkitutkimuksen professorina Tampereen teknillisen yliopiston arkkitehtuurin laitoksella ja Seinäjoen kaupunkilaboratoriossa.

Arkkitehdin panos tutkimukseen toisi mukanaan kokonaisvaltaisemman otteen, sillä ammattikunnallamme on ainutlaatuinen koulutuksen ja praktiikan mukanaan tuoma kyky ja rohkeus visioida ja muokata rakennettua ympäristöä.

”Kuka tarvitsee arkkitehtuurin tutkimusta?” Vielä vuosituhannen alussa ei ollut tavatonta joutua vastaamaan tällaiseen kysymykseen, jonka kollega esitti yliopistomme arkkitehtuurin laitoksella. Joskus jäin itsekin miettimään, että kukapa tosiaan sellaista tarvitsee.

Asiat muuttuivat kuitenkin aika pian, kun yliopistojen rakenteita alettiin uudistaa. Arkkitehteja ei enää pidettykään kivana erikoisuutena, vaan meidät asetettiin samalle viivalle insinöörien kanssa. Rehtori antoi ymmärtää, että yliopistotoimintaan kuuluu tieteellisten artikkeleiden ja väitöskirjojen julkaiseminen. Sanottiin että niiden määrä vaikuttaa laitokselle myönnettävään vuosibudjettiin.

No, julkaisuja on vaikea kirjoittaa jos ei ole ensin tehty tutkimusta. Mutta onko yliopistollisten tulospisteiden kerääminen nyt mikään syy tutkimuksen tekemiseen? Ainakin tutkijat itse joutuvat kaivamaan motivaationsa ihan toiselta suunnalta.

Uutta tietoa tarvitaan

Rakennettu ympäristö ja sen suunnittelu ovat tavattoman laajoja ja monitahoisia tutkimuskohteita. Molemmista tarvitaan kuitenkin uutta tietoa, sillä rakentamisella voidaan saavuttaa kokonaiskulutuksemme kannalta merkittäviä energiansäästöjä. Rakennettuun ympäristöön on sidottu yli 70 prosenttia kansallisvarallisuudesta, joten on keksittävä tapoja nähdä se ennemmin resurssina kuin esteenä muutokselle.

Mutta arkkitehtuuri ei ole vain ekonomiaa ja ekologiaa. Suunnittelemissamme ja rakentamissamme ympäristöissä asuu ja työskentelee ihmisiä. Kuinka nämä ympäristöt tukevat ihmisten ja yhteisöjen arkea, juhlaa ja hyvinvointia? Lisääntyneen liikkuvuuden ansiosta ihmisten elinpiirit ovat eriytyneet toisistaan, ja laajenemisen vuoksi niihin kuuluu paljon rakennettua ympäristöä, jota ei oikeastaan ole suunniteltu lainkaan. Millaisia vaikutuksia rakennetulla ympäristöllä itse asiassa on ihmisten olemiseen ja käyttäytymiseen? Kuinka tätä symbioosia voisi parantaa?

Mutta mutta….

……eikös näitä asioita tutki jo kaiken maailman insinöörit, taloustieteilijät, sosiologit ja ympäristöpsykologit? Kyllä vain, ja kaikki ne tekevät sitä omista tieteenaloistaan ja näkökulmistaan käsin. Arkkitehdin panos tutkimukseen toisi mukanaan kokonaisvaltaisemman otteen, sillä ammattikunnallamme on ainutlaatuinen koulutuksen ja praktiikan mukanaan tuoma kyky ja rohkeus visioida ja muokata rakennettua ympäristöä. Tämä vaikuttaa myös siihen tapaan jolla tartumme tutkimuskohteeseen.

Arkkitehdin koulutus tähtää ennen kaikkea suunnittelutoimintaan ja niin pitää ollakin. Tutkimus voi kuitenkin parhaimmillaan toimia peilinä, jonka kautta pystymme ymmärtämään syvemmin omaa toimintaamme, suunnittelukohdettamme ja toimintaympäristöämme. Joillekin se on keino laajentaa omaa ammatillista työkenttää niille aloille, jotka ovat aikanaan meidän alaamme vallanneet. Ja lopulta tutkimus voi antaa myös uutta virtaa opetukseen. Tällä hetkellä useammallakin taholla pohditaan ja kokeillaan miten suunnittelua voisi käyttää tutkimusmenetelmänä – ja päinvastoin.

facebooktwittergoogle_pluspinterestlinkedinmail


PITKIN POIKIN – Arkkitehtien ja arkkitehtuurin liikkuvuus

Leena Rossi

PITKIN POIKIN  – Arkkitehtien ja arkkitehtuurin liikkuvuus

Leena Rossi on SAFAn puheenjohtaja ja Jyväskylän yleiskaavapäällikkö.

"Erityisesti lääkärin, sairaanhoitajan ja arkkitehdin ammatin harjoittamisessa on kyse mystisen universaalista ja paikallisesta yhtä aikaa."

Eduskuntavaalien alla ja niiden jälkeen on puhuttu maahanmuutosta. On käytetty koviakin sanoja. Maahanmuuttoa pidetään sekä talouskasvun moottorina että paikallisen elinvoiman ylimääräisenä syöppönä. Kulttuurinen liikkuvuus, hyvässä ja pahassa, mitä ja ketä se koskee?

Arkkitehtien liikkuvuus on teema, jota tulee jatkuvasti pohtia, käytäntöjen, saavutusten ja pelisääntöjen tasolla. Siksi Arkkitehtipäivät vietetään tällä viikolla liikkuvuuden ja kansainvälisyyden keskiössä otsikolla Pitkin Poikin – Here, there and everywhere.

EU hyväksyi vuonna 2013 uusia sääntöjä ammatillisen liikkuvuuden edistämiseksi. Ammattipätevyyksien tunnustaminen nopeutui tuolloin muissa EU-maissa työskentelyä varten. Erityisesti lääkärin, sairaanhoitajan ja arkkitehdin ammatin harjoittamisessa on kyse mystisen universaalista ja paikallisesta yhtä aikaa. Kun on kerran saanut laadukkaan koulutuksen, voi tehdä hyvää työtä lähes missä päin maailmaa hyvänsä. Ihmiset, oivallukset ja lähestymistavat liikkuvat päästä ja paikasta toiseen.

Tiedämme toki, ettei kansainvälinen toiminta ole uutta. Suomalaiset arkkitehdit, Kuten Alvar Aalto ja Eero Saarinen, ovat jo viime vuosisadalla suunnitelleet merkkirakennuksia eri puolille maailmaa. Ja toiseen suuntaan, onhan alan kuuluisin maahanmuuttaja, Carl Ludwig Engel, jättänyt 1800-luvulla lähtemättömän jälkensä Suomeen kaupunkien asemakaavoihin ja julkisiin rakennuksiin.

Mutta mitä kysymyksiä liikkuvuus herättää?

1990-luvun alun lamassa useat opiskelijakaverit jättivät Suomen ja lähtivät töihin Saksaan. Opiskelijavaihto on nykyisiin vilkasta ja tavallista. Europan-kilpailu houkuttelee nuoria arkkitehteja hyödyntämään osaamistaan eri puolilla Eurooppaa. Kaikki me tunnemme kollegoja yli rajojen. Suomen arkkitehtuurivienti tuottaa kilpailuvoittoja ja huipputuloksia erityisesti julkisessa rakentamisessa Varsovassa, Kööpenhaminassa, Tallinnassa, Saksassa ja Kiinassa.

Kun menemme ”sinne”, se on hyväksi. Mutta kun olemme saamapuolella, keskustelua käydään epäröiden. Kun Jyväskylän kaupunki pyysi 2000-luvun vaihteessa Peter Zumthoria kaupungin keskeisen korttelin suunnittelijaksi, ammattipiireissä ja paikkakunnalla kummasteltiin. Kyllä kotimaisetkin olisivat osanneet. Kun 15 vuotta myöhemmin Helsingin Guggenheim-kilpailun kärkeen ei valikoitunut yhtään kotimaista suunnittelijaa, ihmeteltiin taas. Kaiken lisäksi Suomen rajojen ulkopuolella syntynyt arkkitehti ei vielä pääse tasavertaisesti työhaastatteluihin täällä syntyneen kollegan kanssa.

Liikkuvuutta on myös valtakunnan sisällä ja rajoilla. Menestyvän arkkitehtuuriliiketoiminnan kehittäminen maakunnissa ei ole helppoa, kun valtaosa toimeksiannoista ja pätevästä työvoimasta valuu pääkaupunkiseudulle. Etelä-Suomen tarjouskilpailuihin saadaan Suomenlahden eteläpuolelta totuttua tasoa huomattavasti edullisempia suunnittelutarjouksia. Miten niihin pitäisi suhtautua?

Pitkin poikin puhuttaa ja ihastuttaa. Arkkitehtipäivillä kuulemme valtakunnan kärkitoimistojen mietteitä Jyväskylän oloihin suunnitelluista töistä. Entä minkälainen prosessi oli Mäntän Gösta-paviljongin espanjalais-suomalainen yhteistyö? Mitä on työskennellä suomalaisena hollantilaisessa, monikulttuurisessa arkkitehtityöyhteisössä? Tutustumme myös täysin kansainvälisesti työskentelevien toimistojen tuotoksiin ja metodiikkaan. Entäpä kun kokonainen rakennus liikkuu paikalleen kuin ajatus, digitaalisesti tulostettuna?

Pitkin poikin – maltan tuskin odottaa, tapaamisiin Jyväskylän Kankaalla!

facebooktwittergoogle_pluspinterestlinkedinmail